Nyt alkaa olla loppuanalyysin aika ja sen tekeminen ei tule olemaan helppoa. Sen verran pettynyt tämä mies on. Kuten tiedetään maratonille valmistautuminen on pitkä prosessi eikä sen onnistumisesta voida olla aina täysin varmoja. Silti on yritettävä.

Oma valmistautumiseni alkoi pari viikkoa kalevalaisten jälkeen elokuun alkuviikoilla. Juoksin muutaman alimatkan kisan 800m ja 1500m, jonka jälkeen suuntasimme harjoittelemaan korkealle. Kesken leirin sain kutsun tulla juoksemaan maaotteluun, mikä toimikin mielestäni hyvänä harjoituksena vaikka ylimääräistä keventelyä olikin ohjelmassa. Maaottelun kympin jälkeen oli kolmen viikon treenijakso, joka huipentui maantiekymppiin. Molemmat kisat kulkivat ennätysvauhtia tai sen tuntumaan. Näistä jälkimmäisessä painoi väsymys edellispäivän korkealta tulon jälkeen. Suomeen pääsimme pienen sompailun jälkeen enkä tullut kipeäksi vaikka viikko kului koomaillessa ja työn merkeissä. Loppuviikosta ja maratonviikon alkupäivillä tein vielä muutaman hyvän harjoituksen ja kaikki näytti hyvältä. Tiistaina otin hieronnan, jossa käsiteltiin myös yläkroppaa ja alaselkää. Halusin, että hartiat pysyvät rentoina kisan alkumatkasta alkaen. Keskiviikko-torstaista lähtien aloin syödä normaalia enemmän ja perjantaina oli matkustus Berliiniin. Iltaverryttelyssä olo oli huikea juostessani berliinin katuja pitkin tehden havaintoja ympäristöstä. Satuin paikallisen kokoontumisen nurkille, missä kymmenkunta poliisiautoa oli varmistamassa mielenosoittajien turvallisuuden. Ohitin lenkillä paikallisten talonvaltaajien kämpän, jotka plakaateineen ja musiikkeineen pitivät aikamoista numeroa itsestään. Puolen tunnin verryttelyn jälkeen palasin hostellille, minne Kimmo oli jo saapunut. Pika pikaa suihku ja syömään kunnon tappomässyä eli kunnon kinkkua. Kämpille ja nukkumaan.

Lauantai aamuna olo oli aika tukkoinen ja päivä meni koomaillessa. Aamupalan jälkeen kävin kaupassa ostamassa ruokaa ja siirryin metrolla varsinaiseen eliittiurheilijoiden hotelliin. Myöhästyin parikymmentä minuuttia infotilaisuudesta, mutta sain sain kuitenkin olennaisen tiedon selville seuraavan päivän järjestelyistä. Hain huoneen avaimen ja menin huilimaan. Pienen torkahtamisen jälkeen söin ja lähdin käymään messualueella järjestäjien tarjoamalla autokyydillä. Olin jo tekemässä kauppoja kisatossuista kun selvisi, että kortti ei käy. Paluu hakemaan rahaa automaatista ja uudelleen messualueelle. Tein kaupat sekä ostin kisapaidan. Lisäksi söin ison annoksen pastaa ja kello läheni siinä vaiheessa kuutta. Paluu hotellille ja Erikkiäkin näkyi, mutta ei kuulunut. Oli näet jo maratonkeskittyminen siinä vaiheessa, että enää ei sovi jutella. Hotellin aulassa onneksi tapasin japanilaisia, kenialaisia sekä kisajärjestäjiä. Juomien valmistus ja pullotus sekä niiden vieminen järjestäjille. Pientä syöntiä ja nukkumaan kello 21. Uni oli sikeää.

Erik heräsi 5.15 ja mä 5.45. Pientä evästen syömistä sekä gainomax. Se se sisältää hiilareita ja protskuja kohtalaisesti, eikä niistä varmaan haittaakaan ole. Niitä jäi Finlandia maratonilta ja sain JKU:lta niitä. Bussi maratonalueelle lähti 7.00. Hiukan ennen bussiin astumista herra haile tuli esiin ja ehdin päästä samaan kuvaan hänen kanssaan. Haile lapsirakkaana jututti promoottorin tyttöä koko bussimatkan ja vielä verryttelyalueen teltassakin, mikä tietysti kiinnostu televisiokuvaajia. Hauskaa oli seurata vierestä juoksijan kuninkaan läpsyttelevän käsiä pikkutytön kanssa vielä reilu tunti ennen starttia. Haile lähti verryttelemään tosiaan tunti ennen starttia ja minä n.40min mikä sisälsi kevyttä juoksentelua ja muutama rivakampi pidempi hengityksen avaava veto. Siirtyminen lähtöviivalle oli helppoa ja pyrin vain rauhoittamaan mieleni. Mielenkiintoinen havainto heti alussa oli juoksun työläys ja korkea syke. Jälkikäteen sykettä tarkasteltuani syke oli korkeimmillaan ensimmäisen viiden (16.30) kilometrin aikana lähes 180! Tämä vaikutti ehkä siihen, että hartiat tahtoivat puutua ennen kuin kisa oli kunnolla alkanutkaan. Yritin rentouttaa ja roikottaa käsiä alkumatkasta. Kympin (32.50) jälkeen en enää asiaa huomannut ja sykekin oli laskenut 170.een. Liimauduin porukkaan, missä kovaa aloittaneet Etiopialaisnaiset juoksivat. Juoksu oli ehkä pientä hakemista koko ajan ja juomapisteillä kova hengittäminen ja juoman nauttiminen ei välttämättä kaikkein helpointa ollut. Ekalla juomapisteellä otin kolme kulausta urheilujuomaa, mikä oli ehkä liikaa sillä tunsin pientä hölskymistä jonkin aikaa mahassa. Geelejä nautin muuten säännöllisesti, sillä ne oli liimattu pulloihin kiinni.

Sanotaanko näin, että puolimatkaan asti matkanteko sujui kivasti ja jossain vaiheessa juoksu jopa sujui. Puolimatka 1.09.37 oli suunniteltu ja tässä vaiheessa alle 2.20 juosseet hieman irtaantuivat etiopialaisnaisista ja heidän hovijäniksistään. Lähdin ehkä virheellisesti ottamaan heitä kiinni, mutta huomasin epäonnistuvani ja tein turhaa työtä yksin. 25km kohdalla jalat niin sanotusti alkoivat leipoa kiinni, tunsin sen selvästi jaloissa. Takaa tulivat Mikitenko ja Erik. He painoivat aika haipakkaa minusta ohi ja jäin nielemään pakokaasuja lukuisista moottoripyöristä ja autoista jotka seurasivat naiskärkijuoksijaa. Mieli ei siinä vaiheessa ollut kovin positiivinen kun huomasin jääväni ja maaliin olevan yli 17km. Juoksin siis loppumatkan yksin muutamaa edellä hyytyvää lukuunottamatta ja minut 2km ennen maalia hirveällä kirillä ohittanut juoksija, joka maalissa oli yli 40sek ennen minua.

Positiivisia ajatuksia mieleeni kuitenkin nousi kun huomasin, että vauhti pysyy kohtalaisen tasaisena 3.30 vauhtina ja oma rytmi alkoi jälleen löytyä. Jalat eivät parhaassa tikissä kuitenkaan olleet ja pientä krampin tuntua välillä oli takareidessä. Oma korkealla käyvä askellustyyli ei nyt ole parhain maratonille, mutta kevyestä ruumiinrakenteestani arvoin olevan etua sekä pienestä energiankulutuksesta noin muuten. Maraton alkaa 30km kohdalla sanotaan. Minun kohdalla se alkoi 5km aikaisemmin. Pitkiä olivat loppukilometrit, mitä ilahduttavasti nopeuttivat huikea kannustus reitin varrella. Varsinaista loppuvetoa en ennen maalia saanut eikä oikein huvittanutkaan repiä vaan rullasin tulemaan maliin. Oma ennätys ja aika 2.23.19. Maratonprojekti oli loppuunviety vaikka ajatus keskeyttämisestäkin oli vaikeina hetkinä mielessä. Kävelin teltalle, otin kulauksen vettä ja kävelin hotellille vievälle bussille. Samaan aikaan menossa oli palkintojen jako ja yleisö hurrasi Gebrelle varsin mallikkaasti. Ei ollut legendan läsnäolosta tällä kertaa hyötyä.

Painuin siis hotellille eväitä syömään, suihkuun ja laukkuja pakkaamaan. Olo oli aika moukaroitu, mutta ei sippi. Henkisesti pettynyt, mutta virkeä. Kosto elää. Nyt on analyysin paikka ja opiksi on otettava. Lukijat saavat kommentoida, miksi sykkeet olivat niin korkeat alkumatkasta, vaikka heräsin mielestäni hyvissä ajoin ja suoritin kevyen verryttelyn? Vai voiko kaikki johtua siitä, että hartiat jumiutuivat kisoissa torstaina naputellessani tietokoneelle 700 koululaisurheilijan tietoja? Jumissa ne eivät tuntuneet oleva, mutta alkumatkasta hartiat ns.hapotti.