tiistai 23. syyskuuta 2008

Jälleen tulee yllätyksiä eikä niinkään kivoja. Koko Suomea on tänään ravistellut tieto uudesta koulusurmasta. Jossain tuntuu mättävän kun muutamat yksittäishenkilöt päätyvät näin radikaaleihin tekoihin. Yhteiskunta voi selvästikin pahoin, mikä aika ajoin tulee esiin mitä järkyttävimmällä tavalla. Enää ei riitä, että riistetään henki vain itseltä vaan nyt mukana halutaan viedä mahdollisimman suuri joukko. Tarkoituksena on selvästi herättää mahdollisimman laajaa huomiota ja siinä kyllä onnistutaan. Viimeksi jysähti vuosi sitten ja nyt taas päivien lyhetessä uudelleen. Pahoinvointi on varmasti ympärivuotista, mutta syksy tuntuu synkistävän mieliä vielä entisestään. Nyt on jälleen kriisipalaverien aika ja kunnallisvaaliehdokkaat joutuvat varmasti kiperien kysymysten eteen. Mitä tekee yhteiskunta lievittääkseen nuorison pahoinvointia? Mielestäni asian voisi myös esittää: mitä on jokainen yksilö valmis tekemään omalla kohdallaan? Pääministeri Vanhanen kuulutti yhteisöllisyyden ja toisista huolehtimisen perään. Paluuta ns. vanhoihin hyviin aikoihin tuskin on edessä, mutta silti kaikki asiat eivät välttämättä ole huonommin kuin ennen. Osa nuorisosta syrjäytyy entisestään ja osa ainakin omasta mielestäni näyttää hieman avautuvan ja pääsevän ns. junttiudesta eroon. Sosialisen pääoman eli kaverisuhteiden, verkostojen, tiedon käytön ja hallinnan on nähty olevan positiivinen asia. Nyt näistä jälkimmäinen on tietokoneiden välityksellä tuonut huonoja vaikutteita muualta maailmasta. Ihmiset verkostoituvat entistä tiiviimmin, mutta usein vain nettimaailmassa. Arkipäiväinen ihmisten kanssa kasvotusten oleminen jää vähemmälle. Jotain tarttis tehdä. Aloita se vaikka morjestamalla naapuria huomenna!

3 kommenttia:

  1. Ehdit Joel ensin!
    En kyllä näe mitään hyvää näissä käsiaseissa. Laki pitäisi laittaa täysremonttiin ja käsiaseiden säilytys ampumakerhoille.
    Hieman hirvittää, kun täällä Kennesawn järjestyslaki suorastaan edellyttää jokaisen asukkaan kantavan asetta!

    VastaaPoista
  2. Käsittämättömiä tekoja ihmisiltä, joiden ulkoinen puoli näyttää olevan kunnossa! Ase on vain välinen purkaa pahaa oloa, mutta pitäisihän ne kieltää. Joku yhteiskunnassa silti mättää. Ei näytä materiaali tuovan onnea. Ite elin pitkän leirin yhdellä laukulla ja huomasin omistavani jopa liikaa Jyväskylään palattuani.

    VastaaPoista