PM-kympin jälkeen

Mies leijuu edelleen, ei mahda mitään. Jos onnistunut maraton antaa hyvät jälkipotkut niin samoin tekee myös kuningasmatka ratakymppi. Puolen tunnin rajan alittaminen on ollut mun tavoite ja unelma niin pitkään kuin muistan. Realistiselta tuo 29 alkuinen luku oli vuonna 2008, jolloin juoksin radalla 30.11, 12, 16 sekä maantiellä 30.09. Sitä seuraavana kesänä taisin olla ylikunnossa ja viime kesä meni vaisummin kevään jalkapöydän murtuman vuoksi. Toivoa on ollut kuitenkin niin kauan kuin on ollut elämää. Ojasta on noustu allikkoon ja elämän iloisuus on ollut kantava teema viime aikoina. Tietoisuus omasta elämänasenteesta ja voimavaroista auttavat jaksamaan arjessa. Ystävät näyttelevät tärkeää roolia tässä, mutta myös oma kiinnostus lenkillä käyntiin. Vasten tahtoa ei asioita kannata tehdä. Silti on tehtävä tukku valintoja jos meinaa alle puolen tunnin kympillä kirmata. Moni olisi valmis ottamaan 29 alkuisen ajan, mutta ei valmis sen edellyttämään työhön. Kannustan kaikkia selvittämään omien rajojen mahdollisuuksia, sillä jo matka sinne on varsin antoisaa. Elämästä voi tehdä itselleen mielekkään, eikä katkeruudelle pidä antaa jalansijaa.

Österbro ja Kööpenhamina jäävät meikäläisen mieleen ikuisesti. Siellä saavutin sen, mitä ajoittaen olen pitänyt mahdottomana. Kisoja edeltävä valmistautuminen oli kaikkea muuta kuin itsetuntoa lisäävä. SM-maastot menivät pikkaen alakanttiin, nivuset vaivasivat eikä keskiviikon ratatreenikään mennyt nappiin. Torstaina olin toimitsijana Helafiiliksessä ja toimin juoksun kärkipyöräilijänä. Aamulla olin hölkötellyt 8km+3x100m ratarenistä väsyneillä jaloilla. Naisten Roosa-Askel ei osallistujamäärällä henkseleitä paukutellut, mutta tunnelma oli hyvä. Tsemppasin muita ja tulin samalla itse tsempatuksi. Illalla käväsin Harjulla lenkillä juosten 7km, tehden 7x100m rullauksia paranevalla kululla, tein selkiä ja vatsoja sekä hölkkäsin 3km Jounin kanssa loppuverkkaa. Alkuillasta kävimme Rossossa vetämässä pannupitsat ja illaksi menin vielä Anterolle saunomaan. Jaakko oli myös paikalla sekä Anteron tyttären poika 11v. Valtteri. Sain ajatukseni hetkeksi muualle ja nautin Suomen voittosta jääkiekossa. Pyöräilin pienessä vesisateessa kämpille aivan fiiliksissä. Ilma oli raikas, luonto vihersi ja linnut pitivät konserttiaan. Tunsin jotain liikahtavan sisälläni.

Perjantaina hölkkäsin aamusta 8km+3x100m ja hyppäsin Hesaan vievään junaan. Matkalukemistoksi otin entisen aitajuoksija Manuela Boscon kirjan omasta elämästään. Mieli sai lomaa kropan lailla. Lentokentällä tapasin muut juoksijat ja hyvällä fiiliksellä lensimme Tukholman kautta Köpikseen. Matka oli hyvin suunniteltu, eikä itse tarvinnut stressata asioista. Lounas jäi väliin, mutta onneksi illalla sain hyvän pastapekoni-aterian. Sitä ennen hölköttelimme porukalla 30min ja tein huonolla kululla +2x200m todella huonolla vauhdilla. Lauantai aamuna ei ollut kiire minnekään ja kävimme aamuverkalla vasta puolilta päivin. Tutustuimme Köpiksen juoksubaanoihin ja paluumatkalla käväsimme paikallisessa juoksuliikkeessä. Verkkaa ehkä 20min ilman yhtään vetoa ja venytysliikettä.

Rötväys hotellihuoneessa jatkui kello neljään saakka, jolloin kuljetus lähti urheilukentälle. Lounaaksi oli vaatimaton sämpylä järjestäjien puolelta, mutta se täytti mahaa ihan kohtalaisesti. Österbron stadionin kupeella ollut urheilutalo oli vanha historiallinen rakennus ja sen uumenissa kulutimme aikaa ennen starttia. Fiilikset edelleen melko peruslatteat, mutta verryttelyssä alkoi kroppaa kihelmöidä. Verkkasimme Akin kanssa 4km ja tein 2x30sek reipahkoa sekä 3min reippaamman hengitystä avaavan. Siirtyminen kentälle tapahtui hyvissä ajoin ja hain tuntumaa piikkareihin kevyellä tsillailulla.

Etukäteen muut olivat sopineet, että kaksi jänistä lähtee vetämään 14.45 5km vauhtiin. Tuo olisi ollut edellisen kauden kauden paras vitosella, enkä ajatellut uskaltavani kyytiin. Alku oli kuitenkin verkkaisempaa ja eka tonni siinä 2.58 paikkeilla. Hain sopivaa rytmiä ykkösradan ulkosyrjää juosten. Jossain vaiheessa sain tuikattua itseni sisäradalle. Seurailin tilannetta ja 5km meni aika lailla 15 min pintaan. Seiskan kohdalla jouduin jo töihin, mutta roikuin porukassa hyödyntäen etusuoran vastatuulessa peesiä. Takasuoralla vastaavasti tuuli otti mun selkään ja siis jeesasi. Kierros kierrokselta juostava matka väheni ja mies alkoi syttyä kisaan. Keskityin vain ja ainoastaan itseeni ja tahtotila sen kuin vahvistui. En antanut tuumaakaan periksi vaan päin vastoin menin kärkeen vetämään 4 kierrosta ennen maalia vauhdin hidastuessa. Kilpakumppanit olivat tässä vaiheessa juosseet kolme rinnakkain ja alkaneet henkisen taistelun voitosta. Mulla tavoite oli vain ja ainoastaan puolen tunnin alitus. Olimme pikkasen aikataulusta jäljestä 8km kohdalla ja 73 sekunnin alkoi tulla. Rytmi onneksi parani jälleen ja usko unelman toteutumiseen vahvistui. Pari kierrosta ennen maalia Islannin poika polkasi radan reunukseen ja kaatui edessäni (otti silti porukan kiinni ja sinnitteli kolmanneksi). Onneksi en mennyt katuun hänen mukanaan. Kierros ennen maalia aikaa oli 80 sekuntia jäljellä ja tiesin saavuttavani unelmani. Nostin kädet ylös jonon hännillä hyvissä ajoin ennen maaliviivan ylittämistä ja karjuin. Seurasi kevyt polviin nojailu, endorfiini jytky, lisää karjumista ja halailua. Takasuoran tulostaululle alkoi ilmestyä tuloksia ja kirmasin valokuvaamaan aikaani. Myös hyvin juossut Aki liittyi seuraan. Poikien palkintojen jako ja Norjan kansallislaulu menivät multa ohi. Dokumentoin fiiliksiä videolle ja valokuvaus jatkui.

Päätimme hölkätä Akin kanssa 3km matkan hotellille loppuverryttelynä. Miehen maha oli mennyt sekaisin energiajuomasta, mutta muuten mies oli myös yhtä hymyä. Soitin puheluita Suomeen juostessani ja kerroin ilouutiseni. Missään vaiheessa eivät tunteet nouseet pintaan. Hotellilla facebookin päivitys jatkui ahkerana ja onnitteluita alkoi sadella. Toista kertaa tänä keväänä sain yli sata tykkääjää ja blogissa kävijöiden määrä lähenteli 300:aa. Ystävät ymmärsivät tapahtuneen merkityksen minulle.

Seuraavana päivänä suoritimme rennon Kööpenhaminaan tutustumisen juosten. Kiersimme suurimmat nähtävyydet merenneidosta Kristianiin ja seurasimme samalle viikonlopulle sattunutta maratonia. Jalat oliva kipeät ja pohkeet kosketusarat, mutta mieli positiivinen. Kiitokset reissussa mukana olleille!