maanantai 28. toukokuuta 2012

hyvää oloa


Liikunta tuo hyvää oloa kuten tähänkin asti. Onnistunut kovempi harjoitus antaa aina hetkeksi hyvät fiilikset. Treenin aikana unohtuvat arjen askareet, kun pitää keskittyä juoksusuoritukseen. Pahaa oloa pitää sietää hetken aikaa eikä juoksutekniikka saa hajota. Juoksijan pitää pyrkiä mahdollisimman taloudelliseen juoksuun.

Treeneissä tapaa myös kavereita ja päivän kuulumiset tulee vaihdettua juoksun lomassa. Valmentajankin kanssa tulee muutamat sanat vaihedettua, vaikka ennen kovempia vetoja en jaksa small talkkia puhua. Olen saanut onnitteluita kympin ajasta pitkin viikkoa tutuilta ja tuntemattomilta mikä tietenkin tuntuu hyvältä. Yhden miehen sota kuitenkin jatkuu, enkä pidä mahdottomana että joskus juoksisin vielä Anteron ennätyksen alle (29.52). Nyt kuitenkin edessä on lyhyempien matkojen kesä ja kisoja lähes joka viikonloppu.

Tänään oli oikeastaan aika helppo treeni; vain yksi 3000m veto aikaan 9.10. Juoksin 9.09 eli melko lähelle tavoitetta. Vauhdinjako oli niin että eka tonni tuli 3.01, seuraava 3.04 ja vika siis samoin 3.04. Juoksu tuntui hyvältä ja rennolta. Pohkeet alkoivat pikkasen kiristellä ja siksi ehkä vauhti pikkasen tippui. Juoksin kaarteessa välillä kakkosrataa edessä kun oli hitaampia liikkujia. Asia ei sen pahemmin hermostuttanut kuin vasta sairaalan porukoiden coopperin juoksijoiden vahtimestarin antama palaute. Rata oli kuulemma varattu heille klo 16-17. Aloimme oman reenimme klo 17 jälkeen, silloin kuin coopperi oli jo juostu ja väsyneet juoksijat seisoskelivat paikoillaan odottamassa matkan kirjaajaa.

Päivän treenit siis numeroin; aamusta juoksin Palokkaan 8km tulkkamaan ja tulin bussilla takaisin. Juoksi oli todella tukkoista ja väsynytta enkä siksi tehnyt yhtään loppuvetoa. Illalla sitten oli hyvä kulku päällä. Verkat olivat 3km+4x100m ja 10km loppuhintsailua+ aitakävelya ja selkiä/vatsoja.

2 kommenttia:

  1. Valmentajan ennätysten rikkominen on hyvä tavoite, vaikka siihen ei pidä tyytyäkkään.
    Jos viilataan pilkkuja, niin tilastopajan mukaan Anteron enkka on 29,50.
    Toisaalta kun löytyy kisa missä mies on iskussa, olosuhteet ok, hyvä porukka, niin reilusti vaan kovaan kyytiin...periaatteella kyllä se joskus menee loppuun asti ;)

    VastaaPoista
  2. Se menee jos on mennäkseen, ei kuitenkaan enää mikään ehdoton tavoite. Seuraavaksi vasta ehkä Kalevalaisissa seuraava kymppi. Katotaan miten pojat juoksee tänään Hollannissa ja Bilbaossa viikonloppuna. Hienoja kisoja noi ratakympit! ;)

    VastaaPoista