sunnuntai 27. helmikuuta 2011


Viikonloppu tuli ja meni tosi nopeasti. Tekevällä riittää hommia ja niin tällä kertaa mun kohdalla. Nykyisin alkaa olla valoisaa puoli kahdeksalta ja silloin meikäläinen alkaa jo heräillä. Sain tänään kuitenkin vetkutettua sängyssä yhdeksään saakka, sillä päivän lenkki oli ohjelmassa kymmeneltä. Aamupuuroa keitellessä ehdin kuunnella yliopiston videoluentoa. Kymmeneksi hölkkäsin Harjulle, mistä mukaan pitkälle lenkille lähti Jouni Nyrönen. Kaksi tuntia meni ihan kivasti, vaikka jaloissa hiukan painoi molemmilla edellispäivän salilla käynnit ja penkille nousut. Keli oli lähellä plussaa ja luni tuntui hiukan lipsuvan lenkkarin alla. Aina ei voi tai ei kannata valittaa.

Lounaan kokkailin tänään kämpillä ja katselin hiihdon duatlonkisaa. Ei tullut mitalia Suomelle, mutta hyvä ja jännittävä kisa kuitenkin. Hetken yritin opiskella ja hieman stimmunkia sainkin päälle, kun tiesin hieronnan lähestyvän. Sillanpään Juuso onneksi suostui käsittelemään jumisia jalkoja. Ajatuksena oli mennä jenkkeihin hyvässä kunnossa olevilla työvälineillä. Huomenna olisi kuitenkin vielä tonneja ja katsotaan miten jalat toimivat tämän päiväisen moukaroinnin jälkeen.

Pikkuhiljaa pitäisi aloitella seuraavan reissun suunnittelu. Sitä ennen yritän kuitenkin saada työ- ja opiskeluasiat sellaiseen pakettiin että siitä on hyvä jatkaa myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti