lauantai 12. helmikuuta 2011

Armagh int. 5k my time 14.54






Yhdet kisat on jälleen käyty. Ihan hyvinhän se meni. Etukäteen arvioin 15minuutin alituksen olevan kova sana tällä kunnolla. Vielä lähtöviivalla arvelin joutuvani juoksemaan rajoitinta vastaan täysiä luukuttaen. Lähtö viivästyi reilun vartin, kun reitin varrella joku kaipasi ambulanssin kyytiä. Ehkä tästä syystä matkaan lähdettiin aika maltilla. Meikäläinen oli melkein kärjessä ekan suoran päättyessä, mutta sen jälkeen alkoi porukkaa lappaamaan ohi oikealta ja vasemmalta. Siinä vaiheessa aloin rentouttamaan omaa juoksuani ja etsin omaa rytmiäni. Eka kilometri meni siinä 2.58 paikkeilla samoin kuin seuraavatkin. Reitin varrella oli paikallinen suuruus, veteraani Peter Finn huutelemassa väliaikaoja. Oma juoksu ei ollut helppoa missään vaiheessa, mutta homma rupesi toimimaan puolen välin jälkeen. Huomasin, että vauhti ei sittenkään hidastu ja saumoja vartin alittamiseen oli olemassa. Viimeinen suora oli todella tappava. Juoksin itseäni kaksi kertaa isomman ja painavamman häiskän vierellä toivovani kepittää hänet. Maalisuoralle tultaessa pääsin rinnalle, mutta kaveri lisäsi tehoja. Edessä näin ihmisiä ja arvelin maalin sijaitsevan siinä. Matkaa oli kuitenkin vielä 200m jäljellä ja selkiä tuli vastaan. Pääsin yhden ohi, mutta sumopainija oli edelleen edelläni.

Maalissa selvisi voittajan juosseen keskinkertaisesti 14.16. Kisa oli mielenkiintoinen neljän ensimmäisen olleen parin sekunnin sisällä. Harjamäki raastoi ajan 14.32 ja Lehtinen 15.20. Kisan jälkeen menimme hotellille hakemaan vaihtokamoja ja palasimme reitille verryttelemään. Hieman etsiskelimme tuloksia, mutta turhaan. Vielä kello 23 illallisella tuloksista ei ollut tietoa.

Reissu on tähän asti sujunut kivasti. Joonas & Joonas brotherssit ovat olleet loistavaa matkaseuraa, eikä naurua ole tarvinnut pidätellä. Ehkä hauskin kohtaus oli Harjamäen yöllä esittämä räppibiisi. Se muistutti kuitenkin enemmän lähestyvää junaa ja korvatulpille löytyi käyttöä. Seuraavana aamuna mies ei tietenkään muistanut tapahtumaa. Olemme tutustuneet Armaghin tarjontaan ja tänään kisan jälkeisenä päivänä kävimme tutustumassa säkkipillien tekoon. Kisan yksi järjestäjä Brian Vallely on ilmeisesti suuri juoksun ja säkkipillien ystävä, sillä paljon hän osasi kertoa tuosta erikoisesta soittimesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti