sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kalevan kisat ovat ohi ja ratakausi alkaa olla paketissa. Muutaman kisan, ehkä kolmosen ja tonnivitosen ajattelin vielä juosta, mutta muuten kesäloma voi alkaa ainakin henkisellä puolella. Parin viikon päästä siis koittaa taas treenileiri ja sitä ennen pitäisi olla valmiina taas treenaamaan.

Päivän kisa eli 5000m oli odotetun lainen; kärki lähtee itselle liian kovaa vauhtia ja kakkosporukasta ei tahdo löytyä vetäjää, kun sm-kisoista on kyse. Järvenpää onneksi kiitettävästi osallistui vetotehtäviin, mutta neljäs tonni oli luokattoman hidas. N.1500m ennen maalia olin kärjessä ja ajattelin kirrata vauhtia virenmäisesti syöden mailereilta jalat alta. He olivat kuitenkin tuorevoimaisia ja viimeisen kierroksen aikana ei itsellä ollut paukkuja laittaa kampoihin. Tuloksena kuudes sija ajalla 14.37,78. Tampereen kisojen tulos oli omalla kohdalla kuitenkin kiitettävä ja jonka sm-hopea nousee omissa saavutuksissa kärkisijalle. Kuvassa tyttöystäväni Karin, mitalisti itse ja valmentaja Antero. Tärkeitä kaikki minulle.

4 kommenttia:

  1. Äijä on pitänyt hiljaista profiilia, kun ei olla mitään huomattu!

    Neljästä pitkän tähtäimen tavoitteesta jo kaksi on toteutunut ihan viime päivinä? Nyt on kyllä Miikalla jäänyt joku kirivaihde jumiin päälle...


    :-0

    VastaaPoista
  2. Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin!

    "Kellä on onni se olkoon aivan hiljaa omissa oloissaan sanonta tuntuu pätevän". Nyt on asia kuitenkin möläytetty :)

    Mitä ne muuta kaksi ovat? Puoli tuntia kympillä ja...?

    VastaaPoista
  3. Sellainen maratonaika, jota ennen ei miestä saa maratoonariksi kutsua.

    No, se on hyvällä valmistautumisella mahdollista ehkä jo Berliinissä.

    VastaaPoista