perjantai 4. tammikuuta 2013

Torstai


Sunnuntain kisan tulokset pitäisi löytää jostain tuolta: http://www.atletismomajorero.com/. Kisan jälkeen juttelin Juan Francisko Perez Santana nimisen kaverin kanssa ja hän lupasi Facebookissa liittää mut kaveriksi. Miehestä ei kuulunut mitään, ennen kuin näimme häntä eilen pääkaupunki Puerto del Rosariossa puolen tunnin bussimatkan päästä täältä Corraleoksesta. Menimme sinne Maken kanssa tekemään ratatreeniä. Tadesse oli joskus bussin ikkunasta nähnyt, että paikalla sijaitsee urheilukenttä. Tai ainakin moukarihäkin hän näki, muttei rataa.

Tältä pohjalta lähdimme metsästämään kenttää ja heti kaupungin kartasta löytyi joku urheilupaikka. Otimme taksin kentälle, mutta portti oli kiinni. Vieressä lätkittiin tennistä ja paikallinen valmentaja sanoi kentän aukeavan puoli viisi. Lähdin pikkasen yli neljä verryttelemään siinä toivossa, että kenttä todellakin aukeaa puoli viisi. Ei auennut kunnes vasta viideltä. Jatkoin vain verryttelyä vähä väliä käyden tsekkaamassa josko kentälle pääsisi. Ehdin juosta 8km ja jalat alkoivat olla jo tukossa. Itse asiassa ne on ollu tukossa koko viikon siitä lähtien kun tiistaina juoksin pari lenkkiä dyyneillä ja biitsillä. Eka kipeytyi etureisi, sitten toinen penikka ja nyt muuten vaan jalat on tukossa. Näillä ennakkoasetelmilla en kovin mielissäni mennyt kovalle mondolle kaksisatasia nyppimään. Hieno keinonurmi tuntui hyvältä vielä pikkasen verkkaa tehdessäni. Vedin muutamat avarit ja lähdin naputtamaan hitaita kaksisatasia. Jokaisella askeleella särki kroppaa ja menin niin hiljaa kuin uskalsin. Ajat 33-34 ei päätä huimannut ja päätin juosta vain puolet aiotuista vedoista eli kymmenen 200m hölkkäpalautuksella.

Urheilukentälle tuli junnuja tekemään omaa reeniä. Valmentaja laittoi ne heti juoksemaan pari kilometriä vauhtikestävyyttä eikä kukaan valittanut. Mukana oli eri ikäisiä ja eri kuntoisia ja porukka venyi. Verryttelyt tehtiin kuitenkin porukassa. Meikäläinenkin sai kannustusta ja yhden pojan kanssa vaihdoin suomipaidan Lanzaroten urheiluseuran paitaan. Pohjoissaarella on kuulemma enemmän rahaa lähettää kisamatkoille ja siksi hän edusti Lanzarotea eikä Fuerteventuraa. Juan Francisco Perez sen sijaan edustaa ja häntä näkyi kentän laidalla. Oli menossa tekemään veekoota ja lupasi laittaa tulokset kisasta.

Vedot kulki lopussa 31 sekuntiin, mutta en juossut kymmentä enempää. Sen sijaan tein 10x100m nurmikolla verryttelyn lomassa. Jalat olivat edelleen yhtä pihalla. Alkuverkka oli siis 9km ja loppuverkka 2km kun hölkkäsimme Maken kanssa bussille. Mies iski hyvän reenin ja oli aivan mielissään. Pimeä ehti tulla ennen kuin saavuimme Corraleokseen. Suihkun kautta iltapalalle ja päivä oli paketissa. Aamulla olin juossut 10km+2x100m.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti