sunnuntai 20. tammikuuta 2013

tammikuu


Päivän kuva on otettu Kalevan kisoista 2004. Kisat käytiin Vaasassa kuten myös tulevana kesänä. Tietyllä tapaa ympyrä siis sulkeutuu. Tavoitteet ovat kuitenkin yhtä korkealla kuin tuolloinkin. Taisin vitosella olla seitsemäs ajalla 14.40,90 ja kympillä 13.s ajalla 31.16,98. Muistan kuinka harmittelin kun juoksin maratontossuilla kympin ja jalka luisti liikaa kengän sisällä. Voitin silloin kuitenkin Pasi Mattilan, joka muutamaa vuotta aiemmin oli ollut kärkijuoksijoita. Siinä vaiheessa hän tosin oli lopetellut, mutta nuorelle juniorille hänen voittamisensa antoi puhtia harjoitteluun.

Vitosesta vielä sen verran, että miehiä oli viivalla kuin meren mutaa. Alkumatka oli aika kevyttä vauhtia ja Bubi Wallenius meuhkasi selostamossa, että nyt kävellään. Loppu tultiin aika railakkaasti ja sain vedettyä vikan tonin 2.46 pintaan. 

Tuleva kevät ja kesä on siis juoksijalla mielessä. Pikkasen olen jo pistänyt ylös kilpailuita, mitä aion juosta. Tavoitteena on juosta kympillä toisen kerran alle puolen tunnin ja se kyllä edellyttää uudestaan kaiken osumista nappiin. Jalat ovat tällä hetkellä ihan hyvässä iskussa, mitä nyt kantapäässä on jotain outoja tuntemuksia ollut pari päivää. Otinkin eilen lepopäivän ja perjantaina kävin vesijuoksemassa (55min+100m uintia ja sauna) Luostarisen kanssa. Tänään testasin jalkaa parin tunnin (25km) lenkillä upeissa talvisissa maisemissa. Aurinko paisteli koko päivän ja oli varsin huikea juoksukeli. Lenkkari piti hyvin auratuilla teillä ja kroppakin toimi melko hyvin. Pikkasen on ollut väsymystä koko viikon ja vähän normaalia löysemmin tässä on tullut otettua. Tärkeät ratareenit olen kuitenkin käynyt tekemässä.

Torstaina oli hyvä 4km+5x80m+ 20x200m/200m pal aikoihin 32-31 sekuntia. Päälle vielä 10x80m Jaakon kanssa rullaten sekä aitakävelyitä. Pyörähdin salilla selkiä ja vatsoja tekemässä ennen kämpille 3km verkkaamista. Jalassa oli uudet Niken Pegasukset jotka tuntui vähä oudoilta jaloissa. Malli on muuttunut pikkasen aiemmasta, mutta ihan hyvät kuitenkin. Oireilu kantapäässä tai ehkä peroneus jänteen kohdalla ei toivottavasti pitkään kestä. Jos se tuntuu huomenna pitänee alkaa hiihdellä. Onneksi on taas tiistaille kuitenkin hieronta varattu.

Kattelin tuossa vanhaa Kenia 2007 videota ja ajattelin laittaa sen youtubeen. Tuolloinkin tuli siis videokuvausta harrastettua ja Jaakko ja Tommi näyttävät tosi junnuilta. Hyvä reissu tuolloin oli ja kesällä juoksu kulki ihan mallikkaasti. Nyt keväällä ei taida korkean paikan leiriä tulla ohjelmaan ja hiukan olen jopa arponut alppiteltan hommaamsta. Sellainen maksaisi 1500 dollaria eli yhden etelänleirin verran. Lisäksi pitäisi viritellä teltta sängyn kohdalle ja kuunnella generaattorin hurinaa yöt. Selkeää hyötyä siitä pitäisi olla, mutta katotaan nyt viitsinkö laitetta hommata.

Keskiviikkona oli hyvä reeni. Se sisälsi 2km verryttelyä +4x10min veekoota 160 sykkeellä ja 3.45 vauhdilla. Palautus oli 1min hölkkää ja loppuverryttely 2km. Ehdin juosta tunnissa 16 kilometriä. Reeni pitäsi löytyä tuolta sivon oikeasta laidasta.


2 kommenttia:

  1. Juoksitko koko sunnuntain lenkin naisseurassa? ;)

    VastaaPoista
  2. On riskialtista juosta naisseurassa, koska silloin saattaa paikat jäykistyä;)

    VastaaPoista