tiistai 22. tammikuuta 2013

flunssassa


Arki rullaa todella kovaa vauhtia. Elämä on vauhdikkaampaa kuin vertaa leppoisaan leirielämään, missä ei tarvi kuin nukkua, reenata ja rötvätä. Luulin palautuneeni pariviikkoisella lomamatkalla ja olevani valmis kovaan treeniin Suomessa. Ensimmäinen viikko meni kuitenkin väsymyksessä ja otinkin muutamia omatoimisia lepopäiviä. Ajattelin näin piristyväni ja välttävän flunssan. Sunnuntaina uskaltauduin pitkälle lenkille ja se menikin ihan kivasti. Loppupäivän oli ukko kuitenkin väsynyt ja illalla alkoi tuntumaan, että nyt pukkaa flunssaa päälle. Missään vaiheessa ei noussut kuumetta, mutta kokenut kettu tuntee milloin on parempi ottaa iisisti. Vielä jokunen vuosi sitten juoksin kevyitä lenkkejä pikkuflunssassa, mutta en enää. Nyt uskon lepoon ja siihen, että sairaana ei reenit mene perille. Ainut positiivinen asia flunssassa on, että lihakset saavat lepoa. Nytkin jalat saa palautua kunnolla ja kantapääkin saa lepiä. Itse asiassa ihmettelen suuresti mikä siinä on. Pahimmassa tapauksessa siinä on rasitusmurtuma, millainen oli 2009 Kenian leiriltä saavuttuani. Parhaimmassa tapauksessa joku jänne on vain rasittunut tai siinä ole yhtään mitään. Katsotaan mikä spekulaatio osoittatutuu todeksi.

Eilen  maanantaina siis möllötin kämpillä, kun olisi pitänyt olla Hippoksen matolla vetämässä kovia vetoja. Päivällä hoidin perusrutiinit töiden ja opiskelujen merkeissä. Illalla telkkarista tuntui tulevan yllättävän hyvää ohjelmaa eikä ajatus lepopäiväst tuntunut niinkään pahalta. Viime päivien aamuinen aurinkonpaiste on ollut hyvä juttu. Aurinko näyttäytyy puoli yhdeksän maissa, ennen nousuaan pilvien taakse. Aurinko paistaa suoraan mun ikkunasta sisään ja on tosella mahtava kun auringonsäteet sattuvat suoraan olohuoneen takaseinään. Tänäänkin oli lepopäivä ja nukuin kymmenen tunnin yöunet. Aamulla oli kohtuu palautunut olo ja otin niin rennosti kuin vain voi ottaa. Kuuntelin radio ylen ykköstä ja vanhaa musiikkia. Kävin Kelan toimistossa ihmettelemässä opintotuen tukirajoja ja sitä minkä verran voi tienata ja nostaa opintotukea. Kävi vähän niin kuin olin ounastellut eli että palauttelemiseksi sekin meni. Aion kuitenkin vielä pitää joulukuun tuen, sillä raja ei ylittynyt niin selkeästi. Sumplin sitä vielä tässä jossain vaiheessa tai annan Kansaneläkelaitoksen tehdä tuomionsa keväästä.

Hain tänään apteekista nenäsalvaa, joka avaa tukkoisia röörejä. Olen myös napsinut vitamiineja ym siinä toivossa että kroppa selviytyisi nopeasti flunssasta. Lauantainen halli kolmonen on nyt vaarassa, mutta ei asian suhteen ressaaminen auta. Juoksen sen, jos torstaina pystyn reenaamaan Hippoksella.

2 kommenttia:

  1. Joko kohta päästään valmistujaisjuhliisi?

    VastaaPoista
  2. Ei vielä vähään aikaan. Aloitin vasta graduseminaarin!

    VastaaPoista