maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kevättä ilmassa

Kesä tekee tuloaan omalla painolla. Viime viikonloppu oli kylmä ja sateinen. Tänään maanantaina aurinko suostui jälleen ilmestymään. Kelit ovat mainiot juoksemiselle, jos vain tuulta ei olisi niin paljoa. Urheilukentällä vetoja juostessa vastatuuleen puskeminen on aika raskasta puuhaa ja pistää miehen puhaltamaan. Tämän päivän vedoissa 3x1500m oli tekemistä ihan kiitettävästi. Olotila työpäivän jälkeen ei ollut mikään superfreesi vaikka jalat tuntuivatkin hyviltä. Ekat kaksi vetoa juoksin 4.30 pintaan eli 3.00 minuutin vauhdilla. Palautus oli ruhtinaallinen kahdeksan minuuttia ja siinä ajassa kerkesin urheilukentän kiertää pariin kertaan. Radalla oli urheilukoululaisia pilvin pimein omia reenejä tekemässä. Melko hyvin ykkösrata pysyi kuitenkin auki ja sain juosta rauhassa. Ehkä silti kovia reenejä tekisi mieluummin hiljaisella kentällä niin pysyisi keskittyminen sadassa prosentissa. Viimeinen veto oli tarkoitus juosta 4.15 pintaan eli 2.50 vauhdilla, mutta pystyin juoksemaan 4.20 eli 2.55 pintaan. Töitä sai tehdä siihenkin ja ihan hyvä veto kuitenkin oli. Silti jäi pikkasen kaivelemaan kun en pystynyt valmentajan asettamaan tavoitteeseen. Hölkkäilin loppuverkkaa 1km ja päälle nurmikolla 10x100m niin että osassa vedoissa terävä 20-30m rytminvaihdos. Tarkoitus oli hakea hiukan uutta ärsykettä jalkoihin. Päivän reenit oli yhteensä 17km mittaiset, kun välillä kävin selkiä/vatsoja pumppaamassa, jatkoin verryttelyä poikien kanssa, tein 2x6 syväkyykkyhypyt ja verkkasin kämpille. Urheilukentällä oli tänään harvinaisen paljon vanhoja nylkkyjä ja oli oikein ilo silmälle nähdä vanhoja kilpakumppaneita. Jos siis ei reeni mennyt aivan putkeen niin, muuten oli ihan hauskaa. 

Viereinen kuva on otettu Kallen Karvian mökiltä vuodelta 2009. Kuvasta välittyy aito kevään odottava ilmapiiri ja myönteinen elämänasenne. Uusia koettelemuksia kohti siis!
 

 

2 kommenttia:

  1. "Irvistys" naamalla kun piti saada sikspäkki näkyviin ;)
    Kalle ei edes yrittänyt...

    VastaaPoista
  2. Joo oli Kallella ja sen isällä jääny etelän leirit talvella käymättä!

    VastaaPoista