Ahkeran valmistelun ja kovan säätämisen jälkeen joka vuotinen Pentin Pinkaisu saatiin kuin saatiinkin juostua. Sarjassaan kuudes juoksu keräsi noin 150 juoksijaa viivalle. Viime viikonlopun veteraanien MM-kisat saattoivat rajoittaa osallistujamääriä samoin kuin eilen juostu Karhu-viesti. Silti tänään maaliin tuli useita, jotka oliva viime sunnuntaina juosseet puolimaratonin kauniissa Jyväsjärven maisemissa. Tuloksia.
Hieman tunnustellen kävin hölkkäämässä 4km aamulla kuulostellen tuntuuko juoksijan polvessa mitään. Ei tuntunut ja positiivisin mielin hyppäsin bussiin, joka vei Vaajakoskelle. Urheilutalolla oli melkoinen säpinä käynnissä ja tuttuja tuli paljon vastaan. Markon kanssa sain hölkättyä 4km alkuverryttelyt ja tein pari pidempää avaavaa vetoa sekä muutamia rullauksia. Lähtöviivalla Pena perinteisesti esitteli kisan suosikit. Viime vuonna viivalla oli enemmän silmää tekevää porukkaa kyseessä kun oli Penan 60 vuotis juhlajuoksu. Aurinko paistoi silloin, mutta tänään oli pilvisempi päivä. Eiliseen vesisateeseen verrattuna keli oli hyvä, vaikka menomatkalla ensimmäiset 5km puhalteli vastatuuli.
Alku lähti liikkeelle omasta mielestä hiukan tukkoisesti. Juoksu ei ollut mitenkään parhaan mahdollisen tuntuista vaan töitä sai tehdä. Edellä fillaroi Kalervo Ilmanen, mies joka työskentelee yliopistolla liikunnalla. 5k väliaika oli kuulemma 16.09 ja siinä vaiheessa tuuli kääntyi myötäiseksi kun saavuttiin vanhalle Vaajakosken tielle. Juoksu alkoi tässä vaiheessa kulkea pikkasen paremmin ja oma rytmi alkoi löytyä. Yhdessä kohtaa oli 200-300m hiekkaa, kun pyörätien asvaltointi oli kesken. 8km kohdalla oli viimeinen iso mäki ja siinä vaiheessa aloin iskeä pökköä pesään. Syke nousi hieman ja sain siis puristettua koneesta tehoja. Juoksin aivan loppuun asti pienesti kirien, mutta kyykkyyn ei maalissa tarvinnut mennä. Aikani 31.49 jää vain 4 sekuntia vuoden 2008 ajastani, kesänä jolloin syntyi rataennätyksiä. Voin siis olla vähintään tyytyväinen yksin vedettyyn kisaan.
Maalissa sain antaa haastattelua Keskisuomalaiselle, joka on uskollisesti kirjoittanut jutun jokaisesta Pentin pinkaisusta. Loppuverryttely oli lähemmäs 5km ja palkintojenjako oli yhtä mukava kuin aina ennenkin. Pentti oli kerännyt palkintopöydän täyteen ja jaossa oli myös piirinmestaruus mitalit. Yksi vetoomuskin allekirjoitettiin. Sen tarkoituksena on protestoida heikkoa kirjoittelua/ tulosten julkaisua yleisurheilusta Keskisuomalaisen sivuilla. Viime viikolla oli kyllä juttua joka päivä veteraanien MM-kisoista, mutta esim. keskisuomalaisia mitalisteja ei huomioitu/mainittu mitenkään. Vertailuna tämän päivän neljän kokosivun juttusarja Jypistä.
Ensi viikolla on sitten astetta isommat kekkerit ja tämänpäiväinen varmasti avasi konetta. Vieläkin on lihaksistossa pientä jumia ja tiistain hieronta viimeistelee kropan kisakuntoon. Ohjelmassa ei ole enää kovia harjoitteita vaan lähinnä vauhteja haetaan rentouden kautta. Rotterdamissa oli tänään aika yllättävä kisa, kun ainoastaan Jussi juoksi Olympialaisten B-rajan alle. Mårten juoksi 2.21 ja Fransis sekä Henri keskeyttivät. Tarkempaa tietoa keskeyttämiskohdista ei ole, mutta varmasti pojat ovat sen verran nälkäisiä, että ilmestyvät SM-puolikkaan viivalle. Lewis Korir oli ilmeisesti osallistunut Kenian 10 000m olympiakarsintoihin ja saa nähdä tuleeko hän Kuopioon.
Kuvia Hippoksen maratoonareiden sivuilta.

Pentin pinkaisu Vaajakoski 15.04.2012 Miehet yleinen 10km Nimi Seura Loppuaika Pm-maantie 1 Miika Takala JKU 31:49 1. 2 Konsta Vilkman Padasjoen Yritys 34:29 3 Matti Kärkkäinen Vaajakosken Terä 34:41 4 Antti Hyttinen Vaajakosken Kuohu 34:48 3. 5 Kalle Kulmala Keuruun Kisailijat 34:50 4. 6 Petri Lauronen JKU 36:55 6. 7 Tommi Lahtonen RC Eemeli 37:06 8 Juha Hämäläinen SaPu 38:38 7. 9 Samu Nerg Tikkakosken Tikka 39:04 8. 10 Dick van der Kuip Säynätsalo 39:04 M40 10km Nimi Seura Loppuaika Pm-maantie 1 Marko Partanen Keuruun Kisailijat 32:58 2. 2 Jari Hakola Kyyjärven Kyky 35:54 5.
Manninen ja Kirwa eivät takuulla ilmesty Kuopioon. Nimittäin ilmoittautumisaika meni jo. Mutta Korir taitaa olla sisällä...
VastaaPoistaT. seurailija
Joissain tilanteissa SM-kisoihin pääsee jälki-ilmoittautuneena kymmenkertaisella maksulla muistaakseni vain päivän varsinaisen ilm. päivän jälkeen..
VastaaPoista