maanantai 16. huhtikuuta 2012

1 päivä Pentin pinkaisusta

No niin, taas on palstatilaa saatu paikallislehdessä. Onnistuin jälleen aiheuttamaan pienimuotoisen skandaalin, sillä eihän peesailu ja pyörän perässä juokseminen ole sallittua. Niin tai näin hyöty oli minimaalinen. Itse en asiaa kisan aikana tuosta näkökulmasta ajatellut vaan ehkä päinvastoin Kalervo ajoi liian lähellä ja polvet oli osua takalokariin. Lisäksi vauhti oli pikkasen epätasaista niinpä juoksin pikkasen sivulla enkä perässä. Katsotaan saako joku revittyä protestia aiheesta. Jos ei ja luultavasti ei niin nukun edelleen yöuneni hyvillä mielin. Kiva oli kuitenkin tulla huomioiduksi noin yleisesti lehdistön taholta.

Jalat palautui yllätävän hyvin skabasta. Aamulla juoksin 9km+2x100m ja illalla suunnistin Hippokselle ratavetoja vetämään. Ne oli oikeastaan merkattu huomiseksi, mutta hieronta on jo klo 18 ja olis tullu pikkasen kiire reenin kanssa. Lisäksi hieronta ei mene niin hyvin perille rasittuneille jaloille.

Otin perinteiset kauneusunet töiden jälkeen ja imuutin Keskisuomalaisen jutun musta tietokoneelle. Näköislehti maksoi kaksi euroa. Hölkkäsin kuudeksi hallille 4km ja tein avarit 3x100m hyvällä kululla. Itse vetoreeni oli 2x600m 1.42 molemmat, sitten 2x400 66 ja 64 sekä 2x200 29 molemmat. Palautus oli 200m hölkäpalautus ja 2min yhteensä. Pikkasen teetätti noikin vauhdit töitä, mutta avasivat varmasti paikkoja puolimaratonia varten. Verkkasin kilometrin Surkan Arin kanssa ja käväsin salilla selkiä/vatsoja/kylkiä/leukoja tekemässä sekä aitakävelyä +syväkyykkyhyppyä. Viime aikoina on oikea nivunen ja juoksijanpolvi pikkasen kinnannut ja sain Sillanpään Juusolta hyviä vinkkejä kuntoutukseen. Pakaraa pitäisi saada aktivoitua ja lonkankoukistajia on syytä venyttää. Hieronnasta on myös apua. Loppuverkka 3km kämpille.



5 kommenttia:

  1. Tsemppiä Miika lauantain kisaan !!

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon! Sinä, jos kuka tuon onnistumisen ansaitsit. Taitaa olla hyvä kausi tulossa!
    T. Laura

    VastaaPoista
  3. Näköjään melkein meni oikeaan postaukseenki tuo edellinen kommenttini.. Niin onnea siitä SM-mitskusta :)
    Laura

    VastaaPoista
  4. Onko kyseessä fanittaja Laura Kujala vai kuka?

    VastaaPoista