lauantai 26. syyskuuta 2009

Peurunka hölkkä

Tänään oli jälleen työpäivä. Varsin mieluinen sellainen. Sain autokyydin kylpylä- ja kuntoutuskeskukseen Peurunkaan, jossa järjestettiin jokavuotinen hölkkäkilpailu. Tiesin, että kyseessä olisi enemmän harjoitus minulle ja päätin lähteä mukaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut juosta 18km kiihtyvänä yksikseen Jyväskylän rantaraitilla. Vaajakosken ikijuoksija Pentti Virmalainen sai mut tsempattua Lassen hölkässä uuteen kisaan. Penan 60-vuotisjuhlien lähestyessä on muuten taas tiedossa ratakymppi. Moni muistaa edelliskertana järjestetyn kisan varsin hyvin.

Aamulla melko myöhään juoksin aamulenkkini 7km. Startti tapahtui klo 14.00 ja palautusaika jäi melko lyhyeksi, toisaalta illalla ei enää tarvinnut lähteä ulkoilemaan. Osallistumisesta maksoin 10e ja palkinnoksi saamani kylpylä/buffetkortti kruunasi kisan. Itse kisa oli melko tukkoinen ja reitti haastava. Torstaisen mäkireenin ja eilisen maastossa juostun kevyen lenkin jälkeen ei herkkää menoa voinut odottaakaan. Reitti sinänsä kulki järven rantaa vaihtelevaa maalaismaisemaa. Aurinko paistoi ja lämmintä oli +15 astetta. Oheisesta käppyrästä selviää, kuinka reitille oli onnistuttu saamaan runsaasti mäkiä ja voittoaikani 34.49 kertoo vielä enemmän. En nyt aivan täysiä juossut, mutta eivät jalat olisi paljoa kovempaa eteenpäin vieneetkään. Loppuverryttelyssä tunsin takareidet melko väsyneiksi ja päättelin viime päivien treenin tehneen tehtävänsä. Hyvää harjoitusta tulevaa maastokautta ajatellen kuitenkin! Vaihdettu profiilikuva on Peurunkahallin (pyöreän hallin sisäpuolella kiertää 190m juoksurata) seinälle kirjoitettu Kekkosen mietelauselma. Teksistä saa tietysti väännettyä vaikka mitä vitsiä, mutta tekstin ajatus kaikessa vanhanaikaisuudessaan on silti mielestäni hyvä.

1 kommentti:

  1. Perungan "kylpyläosaston" vasta/myötävirta-allas on kiva paikka vesijuoksuun. Siinä ainakin vähän vaihtuu maisemat, eikä tarte kokoajan katsoa altaan kaakelipäätyjä. Lisäksi vastavirta tekee tuosta vielä hieman haastavamman, kannattaa joskus käydä kokeilemassa.

    VastaaPoista