Kuka lohduttaisi lyötyä miestä? Juoksija itse. Jälleen kerran osoitti kilpaurheilu julmia kasvojaan kohti itseään ruoskivaa juoksijaa. Kova yritys ei tuottanut toivottua tulosta ja aiheesta voi syyttää vain juoksijaa itseään. Miksi et juossut kovempaa! Olisit yrittänyt edes! Tässä asiassa yksilöurheilun koko karmeus tai ihanuus tulee esille- tuloksentekijä on yksin ja ainoastaan itse vastuussa tekemisestään. Joku saattaa onnistua, useinmiten ei. Oma suoritus ei ollut sitä mitä lähdin tavoittelemaan. Reilun viiden sekunnin tulosparannus ei alkuunkaan innostanut. Lähdimme matkaan tasaista 3 minuutin vauhtia. Toinen tonni oli myös tasan 3min ja kolmas siinä 3.03. Vedimme kakkosporukkaa Hambergin kanssa kahdestaan. Ruotsalaisista ei ollut vetojuhdaksi. Kärki pakeni vääjäämättömästi meidän vauhdin hiipuessa 2.06 vauhtiin. Mikään ei auttanut. Välillä vedin itse ja loppumatkasta ruotsalainen. Katselin edelläni hiipuvaa Jokista, mutta häntäkään en saanut kiinni. Tuntui kuin voimia olisi ollut, mutta juoksuvauhdeissa se ei näkynyt. Puuskittainen tuuli esti yksin karkuun lähdön. Odottelin parin viimeisen tonnin alkua ja viimeisen sainkin rykäistyä 2.56. Kisa oli kuitenkin pilalla jo ennen puolimatkaa. Miksi et lähtenyt roikkumaan kärjen vauhtiin uuno? Turha selitellä tässä vaiheessa, seuraava yritys on raastokympillä heinäkuun puolella. Toivottavasti saadaan kisa aikaiseksi. On tämä kovaa peliä. Hyvin menneet maantiet ja maastot ja sitten radalla tuntee epäonnistuvansa. Onneksi kesä on vasta alkamassa. Itse olisin valmis seuraavaan kymppiin jo kuukauden sisällä. Niitä mahdollisuuksia tukee kuitenkin loppujen lopuksi aika harvoin. Tänään meni yksi ohi suun. Tanskasta palasi tyytyväisiä ja ei-niin-tyytyväisiä raastajia ja raastajattaria. Onneksi junnut tekevät uutta tuloaan! Tsemppiä teille! Pappa siirtyy vielä syrjään. Oli muuten kyllä mielenkiintoinen Tanskan reissu, kiitos siitä teille- Miika