tiistai 4. syyskuuta 2012

Takaisin arkeen

Viikonlopun maaottelusta ei ole kulunut kuin pari pari päivää. Eilen oli matkustuspäivä takaisin Finlandiaan ja tänään olin jo töissä. Paluu arkeen tapahtui siis nopeasti, mutta ajatukset ovat edelleen viikonlopun tapahtumissa. Sen verran voimallinen asia tuo sportti on, että se ei jätä kylmäksi. Mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän siinä näkee vain positiivisia ja hyviä fiiliksiä tuovia tekijöitä. Omalta kohdalla juoksukuntoilu jatkui Jyväskylään päätyttyäni. Illan viiletessä hölkkäilin kevyen tunnin+2x100m. Tänään kuntoilin Huhtasuon purudadalla hyvällä fiiliksellä 14km sekä tein hyvältä tuntuvia vetoja 7x100m. Kuuntelin kuulokkeistaä Dj Orionia ja askel oli kevyt. Matkaa taittaessani arvelin hyvän kulun johtuvan nousukunnosta. Toisaalta kroppa on väsynyt viime aikojen kisoista.

JKU:ssa on tällä hetkellä hyvä imu päällä. Maaottelussa meitä oli seitsemän kappaletta ja menestystä on tullut niin nuorten kuin aikuisten puolella. Uskoisin seuran johdon olevan tyytyväinen tilanteeseen ja siihen, että myös tulevaisuus näyttää valoisalta. Nyt pitäisi vain löytää hyviä ja ammattitaitoisia valmentajia nuorille. Jatkossakin tarvitaan Ruotsin kaatajia maaotteluun. Tänä vuonna naiset onnistuivat siinä, missä miehet eivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti