sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Sunnuntaina(kaan) ei juoksija voi olla olematta juoksija. Arjen rutiinit on hoidettava kunnialla ja sen jälkeen voi huilailla. Niinpä oli tänään puoleen päivään mennessä juostu 2h 26min Tynin ja Lahden Jarin kanssa. Juoksualustana oli pöperöinen lumi, mikä ei tehnyt juoksusta sen nautittavampaa. Juostava oli silti, vaikka mielessä kävi jo hiihtokin. Ensin ajattelin juoksevani vähemmän ja käydä iltapäivällä ladulla, mutta lenkki kulkikin oikein mallikkaasti ja maileja kertyi trippimittariin. Kaikki juostut kilometrithän ovat sitä betonipohjaa ja kun se on tarpeeksi vahva mikään ei ole esteenä koville vauheille ja menestymiselle. Vai miten se nyt olikaan.

Lenkkiä sulattelimme iltapäivästä Keljon ABC:llä Jonen, Kallen ja Tyntsän kanssa. Siinä kerrattiin viikonlopun tapahtumat ja vedettiin suuntaviivat seuraavan viikon suunnitelmille. Iltapäivästä palauttelin Hancock-elokuvalla. Good job -kehumislause jäi parhaiten mieleeni elokuvasta samoin kuin eilisestä Kummelisketsistä "siisti Sivic". Jatketaan harjoittelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti