tiistai 25. lokakuuta 2011

Bank4Hope on nyt avattu!


TIEDOTE 25.10.2011,
JULKAISUVAPAA

Bank4Hope.org on uusi nopea, helppo ja ennen kaikkea läpinäkyvä tapa lahjoittaa kuukausittain. Aspectus Oy:n kehittämä innovatiivinen lahjoituspalvelu yhdistää lahjoittajat, järjestöt ja avunsaajat. Bank4Hopen englannin- tai suomenkielisiltä nettisivuilta lahjoittaja voi seurata lahjoituksensa perillemenoa reaaliaikaisesti.

Bank4Hope mahdollistaa täysin läpinäkyvän lahjoittamisen yksilötasolle saakka. Lahjoittaja saa jokaisesta lahjoituksestaan henkilökohtaisen viestin apua saaneelta avustuskohteelta, joko yksittäiseltä henkilöltä tai avustettavalta ryhmältä. Palvelussa lahjoittajat näkevät lahjoitustensa perillemenon reaaliajassa ja saavat niistä yksityiskohtaista tietoa. Lahjoittajat voivat olla yksityishenkilöitä, yrityksiä tai yhteisöjä.

Bank4Hope tarjoaa lisäksi laaja-alaisen tavan lahjoittaa eri kehitysyhteistyön sektoreille. Palveluun voidaan sisällyttää kaikki kehitysyhteistyön sektorit, esimerkiksi terveys, koulutus ja mikrolainat. Järjestöille palvelu on uudenlainen tapa tehdä varainhankintaa ja antaa yksityiskohtaista palautetta tukijoilleen. Lahjoituksen kohteina oleville avunsaajille eli yksittäisille ihmisille tai ryhmille palvelu antaa ratkaisun kuhunkin avunpyyntöön. Kyse ei ole pelkästä varainhankinnasta, vaan lisäksi palvelun kautta voidaan myös seurata työtä kentällä, ja avunsaajille mahdollistetaan kanava antaa palautetta työn laadusta.

Apu voidaan kohdistaa tarkasti

Jokaisesta apua tarvitsevasta paikalliset hanketyöntekijät keräävät tiedot hallintomoduuliin, ja kun lahjoitus toteutuu, lahjoittaja saa palautteen ko. lahjoituksesta. Seurantakoodin avulla avustuskohde voidaan jäljittää kartalla ja todentaa tarvittaessa myös jälkikäteen.

”Bank4Hopen kautta annetut lahjoitukset yhdistetään reaaliajassa. Pisimpään apua odottaneet saavat avun ensimmäisinä, tai jos joku tarvitsee apua kiireellisesti, hän menee jonon ohitse”, kertoo markkinointi- ja viestintävastaava Joel Takala Aspectus Oy:stä.

Palvelun kehittäneen Aspectus Oy:n perustajilla Kari-Pekka Murtosella ja Joel Takalalla on vuosien kokemus työskentelystä ja asumisesta maailman köyhimmissä maissa. Lisäksi yrityksessä on mukana useita eri alojen osaajia, kuten terveys-, talous- ja teknologia-asiantuntijoita. Idea Bank4Hopesta sai alkunsa köyhästä yhteisöstä ja sieltä käytännön kautta opituista asioista. ”Päätarkoituksemme on tarjota laadukasta palvelua niin, että kustannukset pidetään alhaalla ja samalla tarjotaan läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta”, kertoo Joel Takala.

Bank4Hopen ensimmäinen pilottiasiakas on Fida International ry, jolla on lahjoituspalvelussa tällä hetkellä hankkeita Albaniasta, Nepalista, Tansaniasta ja Vietnamista. Viides avustusprojekti avataan vuodenvaihteessa. Tekesin rahoittamalla Bank4Hopen kansainvälistymisselvityksellä kartoitetaan parhaillaan mahdollisia uusia järjestöyhteistyömahdollisuuksia eri puolilla maailmaa: Afrikassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Seuraavaksi kehitetään kännykkäsovellukset – ensimmäisinä lahjoituspalvelu tulee iPhoneen ja Androidiin. Aspectus Oy:n tavoitteena on saada 150 000 kuukausilahjoitussopimusta globaalisti vuoteen 2015 mennessä.

Lisätietoja: www.bank4hope.org
Joel Takala, markkinointi ja viestintä, Aspectus Oy, puh. 0400 77 3094
Kari-Pekka Murtonen, globaalit toiminnot, Aspectus Oy, puh. +358 40 483 5732

maanantai 24. lokakuuta 2011

Frankfurt osa 2.


Viimeinen kova treeni ennen maratonia on tehty. Se olikin varsin mielenkiintoinen ja omalla tavallaan ainutlaatuinen. Tällä kertaa nimittäin valmentaja ajoi fillarilla vierellä koko reenin ajan. Antero tuli viideksi kämpille, josta verryttelin 5km Palokkajärven rannalle. Pyörän mukana kulki juomapullo ja vetotossut. Pääsin kokeilemaan niitä ensimmäistä kertaa ja hyvin tuntuivat toimivan. Mitä olen katsellu arvokisamaratoneja on huipuilla monilla samat Air Streakit. Siitä ei juoksun pitäisi ainakaan olla kiinni.

Treenissä oli ajatuksena juosta mahdollisimman rennosti kisavauhtia tai hiukan sitä kovempaa. Se onnistuikin mainiosti, sillä järvi oli lähes tyyni ja pyörätie tasainen. Eka 2km veto meni 161 sykkeellä 6.38 ja seuraava 165 sykkeillä 6.33. Seuraava oli noin 6.24 ja syke lähellä 170:ä. Vikassa oli tarkoitus pitää rentoa vauhtia yllä niin että vikat 500m kiihtyy hiukan. Syke oli vähä päälle 170 ja kaksitonninen tuli 6.14. Harjoittelin juomista vedon loppupuolella ja sitä kuinka nesteen nauttiminen onnistuu pikkasen hengästyneenä. Antero antoi juomapullon käteen ja otin pienet hörpyt. Hyvin onnistui, mitä nyt vikan vedon lopussa sitkeä klimppi jäi kurkun pohjille. Pitänee laimentaa hiukan juomaa.

Jätin aamulenkin strategisesti väliin kun työkeikka oli jo 8.30. Huomenna ajattelin juosta pari kevyttä lenkkiä ja käydä illalla hierojalla. Syöminen alkaa oikeastaan huomenna ja toivotaan hyvää ruokahalua. Jossain vaiheessa juoksu voi muuttua aika tuskaisen ja painavan oloiseksi, mutta sitä ei pidä pelätä. Keskiviikkona on tosi kevyt päivä ja torstaina juoksen puolisen tuntia reipasta sekä rullailen satasia. Perjantaina onkin sitten lentopäivä. Täytyy tämä viikko ottaa rennosti, eikä ressata töistä yhtään. Ei sen puoleen, että joskus pulttia töistä ottaisin mutta nyt vielä vähemmän.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Frankfurt osa 1.



Ajatukset alkavat väkisinkin pikku hiljaa karkailemaan Frankfurtin kaduille. Reilu kolmen kuukauden fyysinen valmistautuminen alkaa olla takana ja nyt on edessä viikon henkinen tsemppaus. Ensi viikolla ei tule enää kovin kovaa harjoiteltua ja tavoitteena olisi levätä sopivasti ja tankata sopivasti. Sen verran että elimistö jaksaa juosta reilu kaksi tuntia kisavauhtia ja että hiilareita olisi kropassa hiukan varastossa. Mitään ydinfysiikkaa tämä puuha ei ole, mutta hiukan tarkkana täytyy kuitenkin olla.

Entisinä aikoina valmistautumisessa käytettiin niin sanottua tyhjennysharjoitusta, jossa tänään sunnuntaina juostiin pienessä nälässä pitempi ja kovempi harjoitus. Reeni tuntui tuskaiselta, kun ei ollut energiaa kropassa ja tämä oli tarkoituskin. Sen jälkeen sitten alkuviikosta pojat ryhtyivät mättämään hiilaripitoista ruokaa, mikä teki sen että elimistö otti vastaan sitä enemmän kuin normaalisti. Tähän liittyi kuitenkin tiettyjä riskejä kuten se että ei palaudu kisaan mennessä, tulee kipeäksi tai tankkaus ei onnistunut. Tietääkseni tätä valmistautumistapaa ainakaan rankemman kaavan mukaan ei enää harrasteta.

Toinen vaihtoehto vain keventää harjoittelua ja syödä lähes normaalisti luottaen siihen, että elimistö kyllä kerää paukkuja maratonia varten. Jyväskylässä 2009 juostessani kroppa toimi tosi hyvin koko kisan ajan ja jalat pysyivät elastisinä loppuun asti. Tämä kertoi joko tankkauksen onnistumisesta tai siitä, että lihaksisto oli hyvässä iskussa. Ehkä molemmista, sillä takana oli nousujohteinen ratakausi kun keväällä oli ollut kantaluun murtuma. Kolmen viikon reeneillä hilasin silloin itseni 2.21 kuntoon kun radalla olin Jyväskylässä 5000m juossut hikisesti alle 15 minuutin. Juoksu on siis aika vekkuli juttu ja onnistumisia tulee silloin kun periaatteessa ei pitäisi.

Nyt siis on takana ehkä syksy ja reeniä on tullut ihan kohtalaisesti. En käynyt paljoa hölkkäkisoissa vaan keskityin reeneihin ja lauantain reippaisiin. Viimeisinä viikkoina on haettu vauhteja kisaa varten ja sitä on löytynytkin. Sykkeet tuntuvat olevan ihan kohtalaiset ja tuntuma kropassa hyvä. Siitä kiitos hieroja Timo Taipaleellekin, jonka ansiosta alaselkä on ollut hyvässsä kunnossa. Pientä lihaskuntoa olen saanut porrasjuoksusta, mutta muuten en ole salilla käynyt.

Tässä vaiheessa siis nämä ajatukset ja viikon päästä olisi maraton. Reeneistä sen verran, että tänään juoksin 24,5km Tommin, Jounin ja Antin kanssa Laajavuoren takalenkkiä. Vauhti tuntui kevyeltä ja jalat tuntuivat hyviltä. Silti piti lounaan jälkeen makoilla hetken aika sohvalla ja ottaa päiväunetkin.

lauantai 22. lokakuuta 2011

reenini



Tuolta pääsee tsiigailemaan lauantain reipasta/kovaa. Se kulki yllättävän rapsakasti. Lähdin liikkeelle hiukan maltilla ja kun kiristin vauhti nousi liikaakin. Valmentaja kun oli ohjeeksi antanut 3.30/km. Nyt vauhti tahtoi nousta 3.20/km tuntumaan mikä on tietenkin vain hyvä asia. Sykkeet eivät edelleenkään olleet kovin korkeat ja korkeimmillaan vain 166. Nyt siis tiedän, miltä lukeman pitäisi näyttää maratonilla. Tietenkin pieni kisajännitys ym vaikuttaa siihen, että mittari naputtaa heti ekoista kilsoista lähtien 170.

perjantai 21. lokakuuta 2011

pimeällä juoksemisesta


Mä en tykkää pimeällä juoksemisesta. Ei siitä pääse yli eikä ali. Tiistaina (13km+17km) piti pururadalla vedellä pimeässä enkä nauttinut yhtään varsinkaan kun joku jamppa jäi takiaisen lailla iskuetäisyydelle peesaamaan. Tänään kiepautin Laajavuoren kautta lenkin (15km+3x100m). Pientä piristystä sain juostuani hetken hiihtoladulla hiihtäjiä kiusaten. Ei nimittäin ollut muuta mahdollisuutta päästä vuorenlenkille kuin hiukan lipsutella ladulla. Olivat mokomat pilanneet lenkkipolkuni!

Keskiviikkona oli kevyt päivä numeroin 13km+3x100m + 10km+3x100m ja hieronta. Väsytti aika lailla käsittelyn jälkeen ja fiilistelymielessä piti hakea hiukan irtokarkkeja. Ihan vähän vaan eli ainoastaan parilla eurolla. Eilen sitten juoksin ainoastaan 9km+3x100m aamulenkin ja illalla käväsin portailla (6km+2x5x30m pakara/polvennostojuoksua+ 2x4 Harjun portaat +2x10x100m rentoja rullauksia ja sarjan välissä 3x6 syväkyykkyhypyt. Loppuverkka oli 4km ja tein selkiä ja vatsoja 2 settiä.

Tänään noudatin oikein harjoitusohjelmaa enkä mennyt aamulenkille. Tässä pitää pikku hiljaa alkaa keventelemään reenejä ja sehän näkyy usein väsymyksenä kropassa. Hiukan kun antaa kropalle siimaa se reagoi siihen väsymyksellä. Työpäivä oli tänään melko raskas ja varsinkin päivän viimeinen keikka. Yleistähän se on, että kun pitäisi viikonloppuja lähteä viettämään aina tulee joku lisäkeikka. Tarkoitus oli lähteä illalla kaverin kanssa lenkille, mutta juoksijan prioriteetit veivät mestiksen jäkispeliin.

Huomenna olisi kova 15km 3.30 vauhdeilla eli huumori pois meiningillä. Ajattelin juosta Jyväsjärven ympäri asvaltilla tällä kertaa kun kuitenkin pikkasen pitää pitää tota vauhtiakin. Sunnuntaina on puolipitkä lenkki ja viikonloppua täydentää opiskelu sekä yksi käännöstyö. Ei siis tarvi olla toimettomana ja vielä kun huomasin, että ensi viikolla melkein jokaisena päivänä on aamutulkkauksia voi olla että aamulenkit jää aika vähiin. Onneksi on maratonviikko ja elimistölle annetaan aikaa palautua ja latautua kisaan.