juoksija pohtii

Viikko on vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja monta ajatusta on käynyt mielessä tässä välissä.
Torstaina lähdin jo aamulenkille (9km+3x100m) normaaliin tapaan hieronnan palauttamilla jaloilla. Tommin moukarointi kyllä tuntui pikkasen pakaroissa, mutta mun kroppa alkaa jo olla tottunut hierontaan. Illaksi menin normaalisti portaita juoksemaan Anteron ollessa edelleen etelänmailla. Hyvällä porukalla tehty treeni sujui kivasti ja mieli oli jälleen parempi reenin jälkeen kuin sitä ennen. Tuntuu kuin palaset loksahtelisivat aina kohdalleen reenin aikana tai sitten se on vain siitä kiinni, että fyysiseti väsyneenä ei jaksa enää ressata.

Perjantaina oli tulkkauksia vähän ja sain juostua päivänvalossa pitemmän 20km lenkin. Mieli teki jo lähteä kiristelemään vauhteja, mutta maltoin vielä mieleni. Iltapäivällä matkustin junalla Parkanoon ja yritin lueskella sitä 700 sivuista tiiliskiveäni sosiaalityöstä. Kotona hetken aikaa katsastin kotiamme, minne muutimme kun tulimme Afrikasta vuonna 1995. Illan mittaan alkoi kuitenkin tehdä mieli lähteä lenkille ja pyörähdin Käenkosken pururadalla. Tulomatkalla innostuin vielä tekemään tutustumislenkkiä lähimaastoon ja yhteensä aikaa taisi kulua tunti. Kuvasin lyhyen videonpätkänkin, missä selitin tilannetta takareidestä. Illalla kävin vielä saunassa ja nukuin kuin tukki.


Seuraavana aamuna lähdime ajamaan Helsingin suuntaan veljen luokse kyläilemään. Lähtö oli kello yhdenksän ja ihan hyvin olisin voinut käydä aamulenkillä. Passasin sen kuitenkin kuten myös iltapäivän treenin. Ajattelin olla kerrankin laiska ja antaa sille takareiskalle palautumisaikaa. Päivä meni ihan kivasti veljen uutta lasta morjestaessa sekä jo parin vuoden ikäistä Joonatania. Mies tykkää juosta ja hyppiä aivan älyttömästi. Mä kun teen illalla venyttelyjä olohuoneen matolla Joonatan kattelee vierestä yrittäen itse samaa. Välillä pitää hyppiä pikkasen/ heilutella jalkoja ja siitäkös kaveri tykkää.

Sunnuntain pitkähköä lenkkiä en välttämättä ajatellut juoksevani, mutta onneksi järjestyi lenkkiseuraa ja sellainen 17km tuli hölköteltyä. Olotila päivän istumisen ja syömisen jälkeen koheni huomattavasti ja sen jälkeen jaksoi vielä pyöriä Ikeassa jonkin aikaa. Ostin sieltä uuden kirjahyllyn tai ennemminkin senkin ja jotain muuta pientä. Paikka oli aivan täynnä porukkaa, mutta onneksi shoppailu ei liika alkanut itseä ressata. Ostokset oli kuitenkin tarkoitettu kaikki mun kämppään. Illaksi palasin Jyväskylään ja ehdin vielä nähdä telkkarista Urheilukatu ohjelman, missä haastateltiin lopettanutta estejuoksija Jukka Keskisaloa.

Maanantaina jätin taas aamulenkin väliin ja "keskityin" iltareeniin. Etukäteen olin jo päättänyt juoksevani kahdeksan kierrosta Harjun purua. Se oli työvoitto ja pystyin siihen. Tosin alkuverryttely oli kilometrin normaalia lyhyempi. Vayhdit olivat siinä 5.40 hujakoilla, enkä lopussa juurikaan kiristänyt. Takareisi tuntui pikkasen lopussa, mutta saattaa olla jo paremmassa kunnossa kuin viikkoa aiemmin.

Eilen sitten ulkoilin aamusta 10km+3x100m ja ilalla päätin lähteä uimaan Vaajakoskelle, kun Jone lähti messiin. Pyöräilyä sinne on siinä 7km paikkeilla ja toimii hyvänä alkuverryttelynä. Ohjelmassa oli 40min vesijuoksua ja 200m uintia. Teki hyvää kauhoa pikkasen vettä ja aika nopeasti kädet väsyivät. Paluumatkalla olotila oli raukea ja ehdin juuri kello kuuden hierontaan.

Tänään meinasi olla waterloo treeni, kun päivällä aurinko paisteli komeasti ja päätin lähteä fillaroimaan. Kun sain vaihdettua pyöräkamat päälle ja sain Jaakolta käyräsarvisen alle alkoi satamaan vettä ja jopa jotain lumiloskan tapaista. Pikainen kääntyminen takaisin ja palasin kämpille vaihtamaan vaatteita. Juoksu tuntui hieman löysältä eilisestä vesijuoksusta ja hieronnasta johtuen. Kiihdytin vauhtia jossain vaiheessa lähelle reipasta, mutta en pitänyt kiirettä. Koitin nauttia vain juoksusta ja tunnustella jalkaa. Se ei ärtynyt edes loppuvaiheessa lenkkiä, mikä on hyvä se. 

Tässä vaiheessa lokakuuta alkaa olla päivänselvää, että maratonia en vuonna 2012 juokse. Asia kypsyi pikku hiljaa mielessä ja harmittaahan se kun ei edes tilastoihin saa maratontulosta. Tärkeintä on kuitenkin ehkä saada kymmenen juoksuvuotta lisää kun nyt malttaa hoitaa vamman kuntoon. Meitsi on rankonut kroppaa jo sen verran monta vuotta, että pieni keventely joskus ei voi olla haitaksi. Onpahan sitten taas virtaa keväällä iskeä ennätysmielessä reenejä. Maratonin mielelläni juoksen keväällä ja mahdollisesti myös SM-maratonilla Jyväskylässä syksyllä. Todennäköisyys onnistua toisen kerran kotikentällä on lähellä nollaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka sattuis toinen pöljä päivä.