sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuu


Tanskalainen kaveri Jeppe Farsoft lähetti Facebookin kautta oheisen kuvan. Kuva on otettu Berliinin maratonilta 2008. Olin tuolloin hyvässä kunnossa koko kesän ja lähdimme Kalevan kisojen jälkeen Erik Hassin kanssa korkealle treenaamaan. Vietimme viikon Kuhtaissa kahdessa tonnissa Itävallassa, minkä jälkeen siirryimme St.Moritziin pariksi viikkoa. Tuona aikana sain kutsun maaotteluun, minkä kävin juoksemassa ja palasin takaisin korkealle. Sen jälkeen ohjelmassa oli hyvä maantiekympi ennätysaikaan 30.09 ja paluu Suomeen. Odotukset kisan suhteen olivat korkealla ja majoituimme Berliinissä samaan hotelliin Hailen kanssa. Haile tykitti ME:n ja mä 2.23 ajan pikkasen hyytyvänä.

Kulunut viikko meni kahtiajakoisesti. Sunnuntaina ulkoilin 20km aurinkoisessa säässä lumisateen jälkeen Palokkajärven ympäri Villen, Antin ja Markun kanssa. Maanantaina aamu-ulkoilun (9km+3x100m) jälkeen reippailimme illalla ulkosalla Hipposhallia kiertäen. Sykkeet olivat alle 160 luokkaa ja kierrosvauhti hyvää 6.10 luokkaa. Pari vikaa kierrosta kymmenestä tykitin kovempaa ja hyvin tossu kulki lumen päällä. Sisällä hallissa vedimme 5x100m pakara ja polvennostojuoksujen jälkeen. Päälle vielä hypyt ja loppuverkka oli edessä. Päivälle kertyi reilu kolmekymppiä.

Tiistaina olimme Jaakon kanssa aamulla puntilla. Se kulki väsymyksestä huolimatta mallikkaasti ja verkat 3+3 kulki kivasti. Illalla ennen hierontaa ulkoilin 17km ja Timon hieronta teki hyvää. Keskviikko aamuna lenkki lyheni kilometriin kun nilkan seudulla tuntui kipua heti alkumatkasta. Varasin saman tien ajan kiropraktikolle, joka kyllä availi selkää ja niskaa hyvin muttei nilkkaa. Arvelin siellä olevan nilkkalukon tyyppistä vaivaa. Illalla graduseminaarin jälkeen juoksin reippaan 2+14km reipasta 3.50 vauhdilla 150 sykkeellä pikkasen sulalla alustalla. Keli ei ollut kuitenkaan pahimmasta päästä.

Torstai aamun pilates teki hyvää kropalle ja samoin lenkki 9km+3x100m sen päälle. Illaksi menin juoksemaan mäkivetoja. Vetoja oli ohjelmassa vain 6 kappaletta ja kunkin vedon pituus noin 500m mihin aikaa meni 2minuuttia. Juoksu tuntui hyvältä, mutta nilkassa tuntui pikkasen. Hallin puolella 2x10x100m meni ihan kivasti samoin kuin aitakävelytkin. Verryttelyissaä 5+3km ei tuntunut mitään. Kävin jopa salin puolella selkiä ja vatsojakin tekemässä.

Perjantai-aamun lenkki jäi jälleen lyhyeksi nilkkakivun vuoksi ja kävin vesijuoksemassa alkuillasta Jaakon kanssa joka painii penikkakivun kanssa. Setti oli 50min vesijuoksua +600m uintia. Hyvää teki kropalle ja myös päänupille. Lauantaina juoksin 33km Jyrkin kanssa lumessa, missä lenkkari pyöri pikkasen. Aina välillä jalkaan tuntui, mutta ei pahemmin. Iltapäivällä kävimme kävellen joulumarkkinoilla ja nilkkaa jomotti pikkasen. Jumpasin nilkaa tasapainolaudalla illalla ja venyttelin huolella. Silti en tänään viitsinyt rasittaa sitä enempää vaan vesijuoksin tunnin ja uin puolituntia. Samalla katselin uimahallin isolta skreeniltä hiihtoa. Illalla pidimme palaveria valmentaja Anteron luona. Päivän mittaan asuntokin sai uuden joulu-ilmeen ja joulukalenterista avattiin ensimmäinen luukku. Ai niin, Tommi laittoi akupunktiopiikkejä jalkaan perjantaina ja availi sitä pikkasen. Kaikkea siis kokeillaan kylmän ja tulehduskipulääkkeen lisäksi.

3 kommenttia:

  1. Muistan hyvin tuon Berliinin kisan v. 2008. Leivon Kimmo ja mä tultiin peräkkäin maaliin. Kun maalissa vähän kaulailtiin täydessä maratonliikutuksessa, meitä pyydettiin haastateluun Saksan telkkariin. Haastattelun jälkeen Kimmo laittoi päänsä roskakoriin ja oksensi.

    VastaaPoista
  2. Ei helkkari toi vääntäjä Achmuller oli vielä tuolloinkin alle 2,20 vauhdissa. Kaksi kertaa satuin juoksee aiemmin sen kanssa lähes koko matkan samaa vauhtia Berliinissä, mutta kaveri vaan jaksoi jatkaa marojen vääntöä. Tuossa olisi ollut varmasti harvinaisen tasaista vauhtia takova ryhmä. Taohan Miika maratontreeniä määrätietoisesti läpi talven niin keväällä et hyydy!

    VastaaPoista
  3. Joo paljon alkaa muistoja olla meillä vanhoilla. Kiva kuitenkin verestää niitä aina välillä.

    VastaaPoista