keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tiistai oli toivoa täynnä kun tänään aamulla kello 8.30 suuntasimme
urheilukentälle. Samuel tuli hakemaan meitä pensionista ja hölkkäsimme
pari kilsaa asvalttia ohi presidentin palatsin. Jatkoimme juoksua
vielä urheilukentällä pari kilsaa niin että vauhti kiihtyi neljään
minuuttiin. Kone oli avattu ja edessä oli piikkareiden vaihto.

Viime torstain tapaan mondolla veteli vetoja enemmän kuin kourallinen
juoksijoita. Markku veteli myös nelisatasia samalla palautuksella ja
sai kannustuksen Eritrean maajoukkueen valmentajalta. Treenin jälkeen
hän tuli juttusille ja kertoi käyneensä Helsingissä 2005.

Tein avausvedot 4x100m ja ryhdyin lykkimään kaksisatasia. Ne olisivat
olleet ohjelmassa vasta torstaina ja tänään siis tonnit, mutta maha on
edelleen aivan sekaisin ja arvelin olevani paremmassa kunnossa
torstaina. Vaihto oli ihan onnistunut, koska alla oli yksi lepopäivä
ja hieronta. Juoksu kulki, eikä maha ehtinyt mennä sekaisin. Homma oli
suunniteltu niin, että neljän vedon jälkeen vauhti kiihtyisi hieman.
Kun ohjelmassa oli 12x200m samalla hölkkäpalautuksella ajat olivat 32,
31 ja 30. Päälle hölkkäsin avojaloin nurmikolla 10min ja tein 2x10
syväkyykkyhypyt. Kukaan ei huudellut missään vaiheessa vaan kiinnostus
ja kannustus oli aitoa. Olimme selkeästi harvinaisia vieraita
juoksijoiden kotimestoilla eli urheilukentällä.

Päivä jatkui verryttelyllä majapaikkaan ja pikaisen suihkun jälkeen
menimme teelle ja pitsapalalle. Tämän jälkeen se kuuluisa
ohjelmanumero nimeltä rötväys kestoltaan yksi tunti. Kun tämä tärkeä
toimenpide oli suoritettu ohjelmassa oli lounaspaikan metsästäminen.
Kaupungilla käyntiin liittyi myös Egypt Airlinesin toimistolla käynti,
koska heiltä tuli sähköposti että paluulento on peruttu. Meille
tarjottiin lauantaiyönä lähtevää aiemman torstain sijaan, mutta
silloin Markku olisi myöhästynyt maanantain töistä samoin meikä.
Vaadimme keskiviikkoa, joka on edelleen neuvottelun alainen asia.

Asioiden hoitamisen jälkeen pikainen käynti kaupassa ja palautumaan
kämpille. Taaskaan ei tarvinnut Nukkumattia kauaa odotella. Pimeä
täällä tulee puoli seitsemän ja lenkille kannattaa lähteä viimeistään
viideltä. Iltalenkki oli kevyt 10km neljällä spurtila varustettuna.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Maanantai

Sunnuntai-ilta meni kyläillessä. Päivällä sain päivitettyä blogin
hotelli Imperialissa, mistä löytyi oikein wlan. Maksukuitti ilmoitti,
että nopeus olisi 25 kilobittiä. Hotellin parveke oli täynnä
nettisurffaajia eikä yhteys ollut kovin nopea. Edelleenkään en saanut
hotmailia auki, ainoastaan gmailin. Pyysin veljeä fiksaamaan asian
hotmailiin tulleet sähköpostit tulee gmailiin niin saan postit edes
luettua. Facebook toimii kohtalaisesti, mutta kuvien latauksesta ei
kannata haaveilla. Juoksukaverin veli valtiolla töissä ja hän sanoi,
että heillä on 1 gigan yhteys ja sen jakaa jotain 70 ihmistä. Muuten
olisin kuulemma voinut mennä hänen toimistolle kuvia lähettelemään,
mutta valkoinen naama valtion virastossa olisi herättänyt liikaa
epäilyjä.

Illalla oli kyläilyreissu Samuelin luona. Kaveri oli mennyt naimisiin
kuukausi sitten. Vaimo Dahlak on maan mestari kasilla ja
tonnivitosella. Ennätysajat korkealla on 2.08/4.14 luokkaa. Molemmilla
on tavoitteena Lontoon olympialaiset. Lupasimme Markun kanssa mennä
Lontooseen katsomaan kisoja, jos pariskunta kilpailee sielä. Söimme
hyvin, ihastelimme mitaleja ja katselimme häävideota mun läppäriltä.
Kyllä sitä treenileirillä voi muutakin tehdä kuin vain reenata.

Meikäläisen pakki alkaa olla taas juoksukunnossa. Aamulla uskaltauduin
lenkille Markun kanssa. Juoksin 11km ja rullailin loppumatkasta
6x100m. Jalat olivat hierontakäsittelyn jäljiltä tosi hyvässä
vireessa. Hengitys teki silti töitä ja pienessäkin mäessä syke oli 150
huonommalla puolella. Ja lenkkivauhdit on ekalla viikolla ollu 6min
luokkaa.

Päivällä oli kolmas edustustehtävä eli kyläilyreissu. Kyseessä oli
Erkin vaimon Rahelin siskon Bisratin ja hänen perheensä luona
vierailu. Mukaan lähti Tesfu, joka on viljaspesialisti ja oikein
luppoisa kaveri. Messiin lähti vielä taksikuski Okbamikael, joka ei
lounaskutsusta kieltäytynyt. Kolmisen tuntia siinä melkein vierähti ja
taas tuli tankattua vähän liikaa vähän liian montaa sorttia. Maha oli
täyden tuntuinen vielä iltalenkin jälkeenkin. Se oli mitaltaan 15km ja
kulku ehkä leirin parasta toistaiseksi. Juoksin alkumatkan 4,5km
Markun kanssa ja hänen käännyttyään paluumatkalle pikkasin kiihdytin
vauhtia. Nyt on löytynyt ehkä Asmaran parhaat lenkkimestat ja melko
tasaista juoksubaanaa riittää. Käännyin 7,5km kohdalla takaisin ja
yksi paikallinen tuli vastaan luonnollisesti tuulipuku päällä.
Taivaalla oli ekaa kertaa tämän reissun aikana pilviä ja rannikolta
tulevat pilvet pysähtyivät Asmaran vuorille.

Huomenna olisi tarkoitus uskaltaa lähteä radalle tempomaan tonneja.
Tiedossa on löysää mahaa ja riistävää raastoa. Tuskin pääsen kymmentä
kappaletta, mutta jos nyt edes kuusi. Vessa pitää tarkastaa heti
alkuvaiheessa ja tehdä asiaan kuuluvat valmistelut. Siitä siis
huomenna.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tänään perjantaina suuntasimme jälleen maisemalenkille Asmaran itäpuolelle. Suuri Rift Valley eli hautavajoama päättyy niillä nurkin. Maisemat olivat sen mukaiset ja vuorenrinteet putosivat kilometrin verran yhtäkkiä. Laskeuduimme pari kilometriä Markun kanssa alamäkeen ja käännyimme takaisin. Olimme nähneet ehkä komeimmat maisemat ikinä. Lenkki oli siis 7,5+7,5 ja pienen lisäkoukkauksen jälkeen mittarin äytti 16km Africa Pensioniin saavuttaessa. Päälle vetelin vielä hyvällä kululla 6x100m ja enemmänkin olisi tenhyt mieli. En löytänyt mistään sopivaa koroketta tehdä portaille nousuja. Illalle ei ole merkattu enää toista lenkkiä, muta katsotaan nyt. Ensi viikolla tai sitä seuraavalla on retki Massawaan meren rantaan, mikä on kuumimpia ja kosteimpia paikkoja maailmassa kesällä. Nyt talvella ilma saattaa olla kohtuullinen, mutta juoksu ei varmaan tunnu kovin mukavalta.

Seuraavaksi edessä on lounas ja netissä käynti, mikä on hitain koskaan löytämäni.

Joulupäivä

Tänään vietetään Eritreassa joulua. Valmistelut näyttivat alkaneen hyvissä ajoin jo eilen, kun melkein jokainen vastaantulija kantoi kanaa tai raahasi lammasta/vuohta mukanaan. Pyörähdimme eilen paikallisella torilla ja se oli positiivinen yllätys. Kukaan ei huudellut meille eikä tullut agressiivisesti tyrkyttämään matkamuistoja kuten monissa muissa maissa. Saimme siis kävellä ihan kaikessa rauhassa ja ottaa valokuvia. Melko harvinaista, mutta mahdollista siis Eritreassa.

Eilen puolenpäivän jälkeen alkoi mahassa kiertäämän ja iski väsymys. Selkeästi olin saanut jonkin vatsapöpön sillä käynnit vessassa tiivistyivät. Onneksi ohjelmassa ei ollut iltalenkkiä vaan sain huilailla. Viime öinä on moskeija pitänyt ääntä aamuyöstä ja nyt myös paikallinen katedraalin, joka kirkonkelloja soittamalla juhlisti joulun alkamista. Tähän kun lisää kaulankatkaisua odottavat kukot ja lampaat on meidän hienostoalueellakin ollut pientä elämöintiä.

Pienestä sairastelust huolimatta siis lähdin tänään juoksemaan pitkää reipasta pienellä varauksella. Korkealla kun ollaan ja maasto kun on mäkistä ei mistään huippuvauhdeista voida puhua. Parhaimmillaan mittari näytti 4.10 ja hitaammillaan 4.30. Juoksin aluksi junaradan viertä itään, sitten palasin takaisin ja lähdin jyräämään hautavajoaman reunaa pitkin melko tasaisia hiekkateitä. Kaukana näin siintävän jonkin esineen, joka osoittautui taivaalte tippuneeksi lentokoneeksi. Lentäjä oli ilmeisesti saanut pidettyä koneen sen verran ilmassa, että oli päässyt Asmaran tasangoille. Jäljellä ei ollut kuin pyrstö ja osa runkoa. Näky oli vaikuttava ja pienen pällistelyn jälkeen palasin samaa reittiä takaisin. Kolmen puskareissun ja aika tuskaisen olon jälkeen olin 19km juostuani takaisin Africa Pensionissa. Huilailimme tunnin verran ennen joululounasta Tesfaldetin perheen luona. Tarjolla oli monenmoista sorttia ja maha kesti kolmituntisen vierailun onneksi hyvin. Vein tuliaisiksi suomalaisen suklaarasian ja lapsille tikkareita. Vastapalveluksi saimme ystävällisen kohtelun, perinteisen kolmen kahvikupin kahviseremonian tuhdin ruuan lisäksi ja televisiosta Tigrinyan kielistä saippuasarjaa. Maha alkoi jöllittää vasta hotellilla. Kohta puolin pitäisi tulla hieroja paikalle ja mielenkiinnolla odotan, minkälaisen käsittelyn saan.

Sunnuntai 8.1

Eilisen kyläilyreissun jälkeen otin siis hieronnan. Sen suoritti Aaron niminen kaveri. Mies on nelisen vuotta juossu ja 2.30 on enkka korkealla. Käsittely oli pitkä ja perusteellinen. Harvemmin tulee otettua kahden ja puolen tunnin hierontaa. Siinäkin käsiteltiin vain jalat ja hiukan alaselkää sekä hartioita. Jalkapohjien käsittely oli myös perusteellista ja toivovaan, että kantakalvot ym saivat hyvän käsittelyn. Hieronnan jälkeen alkoi pieni horkka iskeä päälle ja nappasin ibumaxin. Markulla oli nälkä ja lähdimme metsästämään spagettia. Parin kulausta hiilihapollista vettä riitti laukaisemaan mahan niin että aiemmin päivällä syöty mättöateria tuli suun kautta ulos. Olo helpottui hetkeksi, mutta mitään ei saanut syötyä. Yön nukuin todella hyvin, mutta mahassa kiersi edelleen. Aamulla Markku lähti pitkälle lenkille, itse jäin makoilemaan ja lukemaan. Täytyy toivoa, että pakki rauhoittuisi nopeasti ja maha ottaisi vastaan ruokaa. Huomiset tonnin vedot saa unohtaa ihan suosiolla. Toivottavasti kevyttä lenkkiä kuitenkin pystyisi tekemään.

torstai 5. tammikuuta 2012

sahkopostilla lahetetty kun netti ei pelita kovin hyvin..

Asmara

Kauas on pitkä matka on joku viisas joskus todennut. Asmaraan
saapuminen oli melko pitkän matkustamisen takana, mutta ei ihan
mahdottoman. Etukäteen oli tiedossa, että sellaiset 15 tuntia olisi
istumista tarjolla. Tilannetta helpotti melko lyhyet vaihdot
Frankfurtissa ja Kairossa. Näistä jälkimmäisestä löytyi myös Burger
King ja Whopper-ateria.

Kello 03.50 laskeutui Egypt Airin lentokone Asmaran 2350m korkeudessa
sijaitsevalla lentokentälle. Tarkassa säännöstelytalouden valtiossa
kun ollaan piti monen tarkastuspisteen läpi mennä ja ilmoittaa paljon
oli valuuttaa. Lentonentällä vastassa oli onneksi Erkin tuttu mies,
jonka avustuksella pääsimme hotelliin nukkumaan. Tänään aamulla
vaihdoimme kuitenkin edullisempaan pensionaattiin, joka on joskus
ollut kaupunginjohtajan kämppä.

Pienen huilin jälkeen kävimme lounaalla, kahvilla sekä ostamassa
puhelinkortin. Täällä ei siis toimi Suomen sim-kortit eli
tekstiviestit ja puhelut eivät tule läpi. Sähköpostia tulee varmaan
päivittäin tarkastettua ja blogiakin päivitettyä. Yön valvomisen
jälkeen tänään oli ohjelmassa vain yksi kevyt 10km+6x100m lenkki
Markun kanssa. Vauhti oli 6min/km ja syke yllättäen 150:n huonommalla
puolella. Näyttää siis korkeus nostavan sykkeitä 10-20 pykälää ainakin
alkuvaiheessa.

Huomenna jatketaan kahdella lenkillä ja päivällä tulee ehkä
pyörähdettyä Harnet Avenuella eli pääkadulla. Asmara on noin puolen
miljoonan asukkaan kaupunki ja rakennettu pääosin 30-luvulla
italialaisten toimesta. Vaikka maa on köyhä pidetään paikat siihen
nähden siistissä kunnossa. Keskustasta löytyy hienoa rakennusta ym ja
jotain kahvilaalin. Niistä myöhemmin lisää. Hyvää uutta vuotta 2012
kaikille lukijoille ja rauhallisia liikkeitä!

Tiistai

Elämä Asmarassa alkaa normalisoitua. Viimeksi kirjoitin blogissa, että
unohdin muistitikkuni nettikahvilaan. Kävin sitä seuraavan päivänä
kysymässä tuloksetta. Pitänee siis ostaa uusi tai tyytyä lyhyisiin
päivityksiin hitaalla yhteydellä jostain nettipaikasta. Asmara on
muuten paikkana kyllä mainio. Tänään aamulla tähtäsin urheilukentän
suuntaan ja törmäsin pariin juoksijaan. Lähdin mukaan ja päädyin
hiekkakentälle, jossa oli puolisen sataa juoksijaa lopettelemassa
aamutreeniä. Ryhmiä oli useita ja jokaisella hieman eri setti menossa.
Nuori Samuel edusti Eritreaa Daegun maratonilla ja ei onnistunut kovin
hyvin. Ennätys 2.13 on Puolassa juostuna. Vaihdoimme puhelinnumeroita
ja jatkoin lenkkiäni. Seuraavaksi päädyin stadionille ja pujahdin
avoimesta portista sisälle. Rataa kiersi jälleen kymmeniä juoksijoita.
Rata näytti mondolta. Lyhyen mittailun jälkeen lähdin suunnistamaan
takaisin Africa Pensioniin ja se löytyikin yllättävän helposti. Kympin
aamulenkki oli tehty.

Eilen juoksin 8km+4x100m ja illalla Markun kanssa 15km +portaille
nousuja. Lenkin suuntasimme Massawan suuntaan, jonka lähistöltä piti
löytyä hiekkabaanoja. Ei löytynyt, mutta tämän päivän iltalenkillä
(16km+4x100m) sellainen löytyi. Päädyimme itse asiassa Asmaran
reunalle, sillä maasto muuttui todella jylhäksi ja tie alkoi
laskeutumaan. Juoksimme 6km yhteen suuntaan ja käännyimme takaisin.
Paluumatkalla törmäsimme paikallisiin juoksijoihin ja he tervehtivät
meitä kyllä tosi iloisesti. Nyt on siis aamuisen ja tämäniltaisen
lenkin perusteella löytynyt pari paikallisten suosimaa juoksukohdetta.
Turisteilu jatkuu edelleen huomenna.

Keskiviikko

Eilinen kontakti paikalliseen juoksijaan tuotti tänään hedelmää.
Samuel jaksoi odottaa yhdeksään asti, kun Markun toivomuksesta
lähdimme vasta silloin lenkille. Ohjelmassa oli kevyt 20km, mutta 1.45
juostuamme mittarissa oli vasta 18km ja oli ihan järkevää jättää
siihen. Juoksimme kaupungin itäpuolella kuten eilenkin, mutta
poikkesimme Tesfaldetin lukion jälkeiseltä hiekkatieltä vasemmalle.
Tie jatkui pitkään ja tulimme aidatulle metsikölle, missä
eläintarhakin sijaitsee. Aiemmin emme olleet uskaltaneet pujahtaa
aidanraosta sisälle, mutta nyt Samuelin johdolla mentiin vain. Maasto
oli vahtelevaa. Välillä oikein hyvää hiekkatietä ja välillä
pikkupolkua kaktusten välillä aina perunapeltoon asti. Afrikan
mestaruusmaastot pidetään kuulemma helmikuulla 2km mittaisella
pätkällä joka vaikutti ihan juostavalta. Pyörähdimme italialaisten
sotilaiden sankarihautausmaallla ja jatkoimme matkaa. Kilometrejä ei
tahtonut tulla millään mittariin ja pieni lisälenkkikin piti kiertää.
Löysimme paikallisen tekolammen, junanradan ja mäkistä maastoa. Markku
oli kohtuu kovilla, mutta Samuelilla tuskin hikin. Miehellä oli
tuulipuku ja alla pitkät trikoot.

Päivän lenkki siis 18km ja päälle rullasin 4x100m hyvällä tunteella.
Samuelin vaimolta, joka on maan paras tonnivitosen juoksija ja
4.08-4.14 väliin juossut eurooppalaisen mailin korkealla. Siis
Danlakilta, joka on kaunis saari Massawan lähistöllä saimme lainaan
SIM-kortin ja pystymme nyt siis soittelemaan ystäville Asmarassa.
Tekstiviestien lähettely ei kuitenkaan onnistu, mutta soittelu
kylläkin. Illalla kävin vielä hölkkäämässä 8,5km reipasta 4-4.20
vauhdilla. Ohjelmassa oli pääreeni juosta niin, että joka kilsa olisi
ollut 10sek spurtti, mutta unohdin tehdä ne. Siksi reippailin illalla.
Suuntasin kaupungin länsipuolelle, mistä löytyikin hiekkatietä. Melko
pian piti kuitenkin kääntyä takaisin ja tulin lentokentälle vievälle
tielle. Juoksin ohi sotakaluston hautausmaan, joka oli varsin
vaikuttava näky. Tankkeja ja ajoneuvoja oli pinottu päällekkäin
pitkään noin 500 metrin pituiseen riviin. Eritrea taisi ottaa matsia
Etiopian kanssa kymmeniä vuosia ennen itsenäisyyttään. Uusin kahakka
alkoi vuosituhannen alussa ja kesti parisen vuotta. Vieläkin rajalla
on rautaa aika paljon ja vajaa puoli miljoonaa sotilasta yhteensä.
Eritreassa on yleinen asepalvelus kuten Suomessa. Epäily loikkauksesta
länsimaihin johtaa armeijaan passitukseen jonnekin syrjäiselle
seudulle. Tietyt kirkot ovat kieltäytyneet armeijasta ja tämä on
aiheuttanut ongelmia heille. Monia seurakuntia onkin suljettu ja omien
tietojeni mukaan kansalais- ja avustusjärjestöt ovat saaneet kaikki
lähtöpassit maasta. Harmi sinänsä, sillä nuori valtio tarvitsisi kyllä
paljon ulkopuolista apua. Hallinto yrittää taistella inflaatiota
vastaan keinotekoisesti pitämällä valuutan arvoa hyvänä. Tämä taas on
huono kauppaa käyvien kannalta, kun Nakfaa ei hyväksytä Djiboutissa ja
muissa lähimaissa. Nakfan virallinen kurssi on niin että euro on 20
nakfaa ja dollari 15 nakfaa. Ei-virallisissa vaihtopaikoissa luvut
ovat 50 ja 39. Tämä kertoo siis siitä, että jokin mättää. Bensan hinta
on 2,5 dollaria litra eli lähellä Suomen hintoja. Maan elin- ja
palkkataso huomioiden harvalla on varaa autoilla ja Asmaran kaduilla
onkin vähän liikennettä. Tämä taas on hyvä juoksijan kannalta. Oma
majapaikka sijaitsee aika lailla keskustassa ja aina joutuu pari
kilsaa asvalttia juoksemaan ennen kuin pääsee hiekalle. Onneksi on
löytynyt jo melko hyviä juoksupaikkoja siitä kiitos Samuelile ja
Tesfaldetille.

Torstai

Tänään oli ensimmäinen kauan odotettu ratatreeni. Heräsimme Markun
kanssa puoli seitseman kun aurinko alkoi paistamaan. Eilen Miken elämä
helpottui, kun ostimme vedenlämmittimen ja pienen kattilan millä tehdä
murukahvia. Sitä sitten nautimme aamusta leivänpalan kanssa ennen
reeniä. Puoli kahdeksan lähdimme Samuelin kanssa liikkeelle niin että
Bussilla yhden nakfan hinnalla stadikalle. Vastaan tuli heti puolisen
sataa juoksijaa, jotka olivat lähdössä tekemään alkuverryttelyjä.
Jätimme repun kioskiin ja hölkkäsimme 4km hiekalla. Samuel jatkoi
vielä lenkkiään ja mä aloin kiskomaan piikkareita jalkaan. Stadion oli
hyvässä kunnossa ja pinnoite pari vuotta vanha mondo. Selkeästi näki
että paikkaan oli panostettu. Nurmi oli hiekkatekonurmi ja
kuppi-istuimet katsomossa. Perinteinen valtion virallinen reliefikin
löytyi parhaalta paikalta ja komea juhlakoroke.

Avarit 4x100m kulkivat ihan kohtalaisesti samoin kuin pääharjoitus
10x400m 1,5min palautuksella. Vedot olivat ajallisesti 67.8, 70.1,
69.4, 70.4, 70.1, 69.4, 68.3, 68.8, 68.4 ja 66.7. Neljän minuutin
palautuksen jälkeen tein vielä 3x200m aikoihin 30.0, 30.7 ja 30,5.
Kokonaisuudesta voisin sanoa, että eka veto oli pikkasen liian kova,
mutta tasaantui juuri mulle sopivaksi vauhdiksi. Ekat 200m tuli hyvään
myötäiseen 33-34 sekunnin pintaan aina pikkasen hyytyen. Seitsemän
vedon jälkeen alkoi jo tuntia, että jotain on tullut tehtyä mutta
jaksoin loppuun asti hyvin. Välillä sain pientä peesiapuakin. Radalla
oli lähemmäs sata juoksijaa yhteensä vetelemässä erimittaisia ja eri
vauhtisia vetoja. Eritrean mestaruuskisat radalla ovat kuukauden
päästä ja siksi viimeisiä vetoja vedettiin aivan täysillä. Sarjan
päätyttyä kaverit tsemppasivat ja kiittelivät toisiaan. Hienoa
solidaarisuutta juoksijoiden kesken. Meikäläinen valkolaisena sai
varmasti myös teevee aika normaaliin tapaan. Kukaan ei kuitenkaan
häirinnyt missään vaiheessa, päin vastoin hiukan kannustustakin tuli.
Katsoin sen verran sopivan raon, että en ollut tien tukkeena
nopeammille. Mondo oli hyvä ja asvalttijuoksusta hiukan kankeilla
jaloilla juoksu tuli ihan kiitettävästi.

Radalla tapasimme Eritrean mestarin molemmilta 800m ja 1500m
matkoilta. Nimi ei jäänyt mieleen, mutta pitää kysyä Samuelilta.
Tapasimme lisäksi Samuelin valmentajan, joka on armeijajoukkueen
koutsi. Kaikki toivottivat tervetulleeksi ja kohtelu oli ystävällistä.
Reenin päälle sain mennä juoksemaan loppuverkkaa hiekkatekonurmelle
avojaloin, mikä oli elämys. Nautin siitä ehkä enemmän kuin mistään
juoksussa. Paikalliset eivät ehkä siellä saa juosta ja muutenkin
heillä oli minimaaliset loppuverkat. Valmentaja kutsui heidät rinkiin
ja piti pienen puheen sillä aikaa kun hölkkäsin nurmella. Päälle 10x
syväkyykkyhypyt ja aitakävelyn tapailua niin reeni oli paketissa.
Kävelimme Samuelin johdolla bussiasemalla ja nousimme täpötäyteen
bussiin. Bussissa oli myös muita juoksijoita joista yksi Tsersanay
Tadessen pikkuveli Kidane. Samuel saatteli meidät Afrika Pensioniin ja
lähti kotiin vaimonsa luokse. Me Markun kanssa suuntasimme aamupalalle
ja jälkkärijätskille. Jotain iloa on siirtomaa-ajastakin kun pitsat,
kahvit ja jäätelöt ovat huippuluokkaa.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Asmara

Pelipaikalla ollaan ja kauas on pitka matka. Kirjoitin jo yhden tekstinpatkan ja yritin lahettaa sita eilen nettipaikasta tuloksetta. Yhteys oli sen verran hidas uudenvuodenpaivana, etta turha oli netissa surffata. Porukkaa oli liikkeella Asmaran keskustassa paljon ja selkeasti naki etta juhlapaiva se oli taallakin. Loysimme Markun kanssa pitserian, missa oli kylla hyvaa kiviuunissa paistettua pitsaa. Markku tosin tyytyi jauhelihapastaan.

Perille on siis paasty ja kunnossa ollaan. Matka meni hyvin ja sunnuntain puolella saavuimme Asmaran kentalle, mista menimme suoraan hotelliin nukkumaan. Seuraavana paivana siirryimme halvempaan pensionaattiin ja kavimme illalla jo lenkilla. Korkeuden 2350m kylla huomasi ja sykkeet olivat 10-20 pykalaa korkeammat lahes 6min vauhdissa. Asmara on sen verran pieni paakaupunki, etta keskustasta paasee melko katevasti kaupungin ulkopuolen hiekkateille.

Yritan saada pari kuvaa liitettya, kunhan kayn hakemassa nettitikun jonka unohdin eilen toiseen nettipaikkaan.