torstai 10. huhtikuuta 2014

VKO 15
Ma aamu 21km kevyttä, ilta 10km+3x100m
Ti aamu 9km+3x100m, ilta 4km+5x80m +1km 3.10+2km 6.20+1km 3.01+1km 2.56/3min pal +3x200m 31s +selkiä ja vatsoja +6km verkkaa
Ke aamu 8km 6min/km vauhtia.. -hieronta

Eilen keskiviikkona tein ison päätöksen ja päätin jättää Hampurin maratonin juoksematta. Nivusen alueella tuntunut vaiva ei ottanut hellittääkseen ja olin asettanut sille aikarajan tälle viikolle. Jo viime viikon tiistaina oli juoksu sellaista ontumista, että tiesin jotain olevan vialla. Lauantain testijuoksu oli hidas johtuen lenkkaamisesta. Sunnuntain pitkä 31km meni yllättävän hyvin kun lihakset saivat vain lämpöä. Alkumatkasta juoksu on tuntunut jo pidempään melkoiselta ontumiselta.

Maanantai aamun ulkoilussa positiivista oli lintujen laulu. Kiersin kauniita järvenrantoja ja nautin keväästä. Jäät pitivät sulamisääntä tiistaiaamuna ja kyseessä oli melkonen luonnon oma äänishow. Nivusen seudun tuntemukset olivat tähän asti aina helpottaneet muutaman kilometrin juoksun jälkeen, mutta eilen keskiviikkona 8km kulki 6min/km vauhtia eikä helpotusta tullut missään vaiheessa. Kroppa itse reagoi suojajumilla kun nivusen/lonkan alueella on jotain kireyttä. Varmaa ei ole, onko siellä vain jumia vaiko tulehdusta. Hierontaa olen ottanut nyt neljä kertaa reilun viikon sisään.

Edessä on nyt katseen suuntaaminen muihin juoksuihin kuin maratoniin. Juoksen joka tapauksessa Karhu-viestissä ja katson sen jälkeen SM-puolimaratonille osallistumista. Juoksu on hierontojen ansiosta muuttunut paremman tuntuiseksi ja tiistain vedoissa meno oli jo varsin hyvää. Kolmen minuutin vauhti ei tuntunut enää mahdottomalta ja veteraanin kone lämpesi ihan kivasti. Parissa kaksisatasessakaan ei ollut tuntemuksia ja loppuverryttely tuli reippaasti. Tiedän, että kyseessä ei ollut maratontreeni vaan valmistava viikonlopun kisaa varten. En kaipaa yhtään näsäviisaiden kommentteja harjoittelustani. Totuus on, että jos olisin vedellyt 10-15km tv-kovia olisi nivunen kipeytynyt varmasti vielä enemmän kuten edellisviikon lauantain jälkeen.

Huvikseen laskeskelin kilsoja viime kuukausilta ja tuolta näyttää. Positiivista asiassa on, että treeniä on tullut ihan kivasti ja esimerkiksi SM-maastoissa voi jo kulkea. Itse asiassa innolla odotan, että pääsen luukuttamaan Vellun (Veli-Matti Ranta) suunnittelemaa reittiä. Aika näyttää onko vanhasta sotaratsusta ratajuoksijaksi ja kuinka paljon paloa vielä löytyy. Toinen vaihtoehto on tyytyä juoksemaan hölkkäkisoja pitkin kesää, treeneilla sekä käydä ratakisoissa harvakseltaan. Treenit Anteron porukassa ja Jaakon peesissä jatkuvat normaalisti. Motivaatio mulla ei ole heikko jos joku on sitä luullut. Elämään vain on tullut paljon muutakin ja vuodesta 1995 jatkunut armoton puhtaasti juoksulle eläminen väkisinkin vähenee joskus. Saan nyt keväällä valmiiksi toisen maisterin tutkinnon (sosiaalityö) ja edessä on töiden etsiminen. Uskon silläkin puolella haastetta riittävän.

Mielenkiintoista oli katsoa, kuinka 16.11.2013 Kuokkalan tesijuoksun vedin läpi 173 keskiarvolla kun se nyt oi 167.


VKO 10
20,6 Ma 9km+3x100m, ilta 11km+3x100m
19,3 Ti 4km+ puntti+3km, ilta 12km+3x100m 1.03min 5.03/km 126avg
21,6 Ke 9km+3x100m, ilta 16km+3x100m 1.20min 4.55/km 128avg
19,3 To Pilates+9km+3x100m, ilta 2km+7km "reipas" 3.55/km 153avg+1km
28,3 Pe 11km+3x100m, ilta 17km 1.22min 4.48/km 129avg
23,3 La 9km+3x100m, ilta 14km "reipahkoa" 1.05min 4.21/km 144 avg
32  Su 32km 2.35min 4.55/km 129 avg
___________________________________
164,3km

VKO 11
29,3 Ma aamu 9km+3x100m, ilta 10km 48min+ 10km reipas 4.10/km 1.29min 4.25/km 136avg
29,3 Ti aamu 9km+3x100m, ilta 20km reipasta (5km 4.00, 7km 3.49, 5km 3.39, 3km 3.43)+1km vr 1.20min 3.49/km 155avg, illalla hieronta
25,6 Ke aamu 9km+3x100m, ilta 16,5km+3x100m 1.22min (Halssilan mäkiä)
25,3 To aamu 12km+3x100m+pilates, ilta 4km+5x80m+20x200m 33-32sek /200m pal+pakara/polvennostojuoksua+10x80m (40m kiihdytys+40m vauhdin ylläpito)+ 6x10 aitakävelyä+3km vr
25,6 Pe aamu 9km+3x100m, ilta 16km kevyttä (2km lopussa 8.20) 1.19min 4.55/km 128avg+3x100m
31 La 31km 2.27min 4.45/km 135avg
10,1 Su kevyt 10km+6x100m?
______________________
176,2km

VKO 12
29 Ma aamu 12km+3x100m, ilta 17km (5km 3.54) 1.18min 4.33/km
27,3+Ti aamu 12km+3x100m, ilta 4km+5x89m+3x2km/1min pal (6.30, 25, 25)+3x1km/2min pal (3.04, 04, 01)+pakara/polvennostojuoksua+selkiä/vatsoja +3km vr
21,3 Ke aamupäivä 21km lumipöperössä+3x100m 1.47min 5.04/km 128avg, iltapäivä hieronta
36 To 12km+3x100m, ilta 5km+8x2min (500m) mäkivetoja/hölkkä pal, minkä jälkeen 100m veto+ 2km hölkkä Hippokselle, missä pakara/polvennostojuoksua+10x100m+3x5 syväkyykkyhypyt+10x6 aitakävelyä+ 5km vr, päivän annos 36km!
27,3 Pe aamu 12km+3x100m, ilta 15km (7km 4.14/km)
35 La 35km 3.28min 4.31/km 140avg
12 Su 12km kevyt?
______________________________________
187,9km

VKO 13
28,3 Ma aamu 12km+3x100m, 16km kevyt kiihtyvä lenkki (5km 4.30/4.08/3.48)+1km
30,8 Ti  aamu 12km+3x100m, ilta 4km+5x100m+3x2km+3x1km+5x100m+3km vr
29,6 Ke aamu 9km+3x100m, ilta 20km+3x100m kevyttä pitkän opiskelypäivän päätteeksi
35,3 To aamu 12km+3x100m+pilates, ilta 4km+8x2min mäkivetoja (mäen päällä kiihdytys+ alla   100m veto)+10x100m+4km
Pe LEPO hieronta klo 12
26 La 26km kiihtyvä (7km 3.50+6km 3.40+5km 3.36+4km 3.23)+4km
23 Su kevyt 23km
___________________________________________
173km

VKO14
28,6 Ma 15km+3x100m, ilta 13km Halssilan purulla+3x100m
19,6 Ti 9km+3x100m, ilta 10km kevyttä+3x100m (piti juosta tv-kovaa-hieronta nivuskipuun)
25,3 Ke 9km+3x100m, päivällä hieronta, illalla 15km 4min vauhdilla 150 sykkeellä +1km vr
25,3 To 9km+3x100m, ilta 4km+5x100m+10x400m/200m pal 71-69s+ 5x100m+selkiä/vatsoja+5km
22,6 Pe 12km+3x100m, ilta 10km kevyt kiihtyvä (1km 3.45) +3x100m
26 La 6km, päivällä Kuokkalan kirmaisu 10km 33.29 sija:5 verkat 4km+7km avg vain 167!
31 Su 31km+ sunnuntaihieronta
_________________________________
178,4km

2 kommenttia:

  1. Harmi homma tuo nivunen. Varmaan kuitenkin oikea päätös Hampurin suhteen. Turha lähteä sinne asti juoksemaan perusjuoksua. Hyviä harjoitusviikkoja kuitenkin. Se on kuin laittaisu rahaa pankkiin :)

    VastaaPoista
  2. Tosi harmi homma Miika jalkasi/maratonin kanssa, mutta Tervetuloa Lempäälään sitten luukuttamaan 11.5 paikalliset SM-maastot ja toivottavasti sitäkin kovemmin "runtua" löytyy tosiaan sitten täkäläisissä maastoissa :). T. Rannan Vellu

    VastaaPoista