tiistai 28. tammikuuta 2014

Leiri paketissa



Viime viikko oli viimeinen kokonainen leiriviikko Etiopiassa. Se oli myös harjoituksellisesti leirin kovin. Määrää tuli yli 190km ja viikkoon sisältyi useampi kova treeni. Maanantaina oli melkein kolmen kympin päivä kun aamulla oli normi kymppi +6x100m ja illalla 20km+6x100m. Tiistaina teimme Jaakon kanssa hyvän puntin 6km aamuverkan jälkeen. Liikkeet olivat samat, mitä tähänkin asti. Kyykkyä tuli kokeiltua kolme kertaa sadalla kilolla, joten maksimivoimaakin alkaa löytyä. Muuten toistoja on vähän ettei jalat hapotu. Puntin päälle oli vielä normi 10x100m loivaan alamäkeen hiekalla ja kulku oli kerrassaan hyvä. Aamupala maistui hyvin ja otin palautumisjuomaa. Illaksi Antero oli laittanut ohjelmaan 6-15km+10x100m ja tietenkin valitsin jälkimmäisen määrän. Päivällä kävimme Addiksessa nostamassa Markulle rahaa hotellimaksuja varten. Samalla tuli käytyä netissäkin.

Keskiviikkona oli hyvä ratatreeni Kenenisan tartanilla. Aamulla ulkoilimme 10km+6x100m ja päivällä kävimme vielä uudemman kerran kaupungilla. Löysin hyvän verkka-asun edulliseen hintaan vietäväksi Jyväskylään Karille. Illalla hölkkäsime radalle, missä pakara ja polvennostojuoksua ennen 3x5x200m 200m hölkkäpal ja 5min sarjapalautus vetosarjaa. Keskiarvo oli tällä kertaa parempi kuin edellisellä kerralla. Samaan aikaan tyrkki menemään Djiboutin Suleiman nelosia ja kakkosia urku auki. Taitaa mies kilpailla halleissa ja täytyy hieman seurata kuinka juoksu hänellä kulkee. Oma treeni meni hyvin, eivätkä hapotkaan nousseet liian korkealle. Aina viidennen jälkeen otin näyteen ja ne näyttivät 3,1 5,7 ja 5,9. Vauhdit sarjoittain oli siinä 33, 32 ja 31 sekunnin tuntumassa ja ihan hyvältä tuntui juosta vauhdikkaammin määrän mättämisen keskellä. Kilsoja tuostakin reenistä 15km.

Niin joo näimme Bekelen veljeksiä tiistaina kun kävimme ostamassa pääsyliput urheilukentälle. Kenenisa vaikutti pikkasen pullukalta velipoikaan verrattuna. Hieman spekuloimme kuinka tosissaan mies on Pariisin maratonin suhteen. Villi veikkaus on, ettei maaliin saakka juoksen vielä ekalla yrittämällä.

Torstaina aamulla innostuin lähtemään Lontoon finalistin peesiin. Hän lupasi näyttää reitin lähellä olevalle vesiputoukselle. Vartti heräämisen jälkeen alle 5 min/km vauhti oli kuitenkin pikkasen liian reipasta. Kilsoja tyhjällä mahalla kertyi 18km, mikä kyllä tuntui iltapäivällä. Iltalenkki 12km+6x100m ei kovin lennokkaasti kulkenut, mutta onneksi seuraavan päivän reeniin mennessä kuitenkin. Se nimittäin oli 5x10min 160-165 sykkeillä. Leirin alussa sama reeni oli 5x6min, sitten 5x8min ja nyt siis tuo 5x10min. Hiukan alkoi jo kropassa tuntumaan juostut kilometrit ja eka veto tuntui kaikista raskaimmalta. Nousukuntoinen Jaakko piti vauhtia ja roikuin vain peesissä. Sykkeet eivät juurikaan nousseet vaan mies oli väsynyt. Vauhti oli kuitenkin jo 3.30 luokkaa keskisykkeen ollessa 154. Leirin alkuvaiheessa vauhti oli minuutin hitaampaa samoilla sykkeillä. Jonkin asteista sopeutumista oli siis tapahtunut.

Viimeisessä vedossa ehdin juosta melkein 3km eli 3.20 vauhdilla keskisykkeen ollessa 161. Jaakko hieman sparrasi meikäläistä enkä antanut periksi vaikka pahalta tuntui pari kierrosta ennen kuin kymmenen minuuttia tuli täyteen. Hapot 1.6, 2.3 ja 4.2 toisen, neljännen ja viidennen jälkeen. Keskivauhdit muissa vedoissa oli 3.37, .35 ja .33 keskisykkeen ollessa 154-56 paikkeilla. Pikkasen liian kovaa tuli siis eka vedettyä, mutta muuten treeni meni putkeen. Kovempaa juoksua tuli kuitenkin 15km. Spekuloida voi josko juoksisi 2700m korkeudessa TV-kovan yhteen soittoon, mutta pilkkominen lienee ihan hyväkin asia. Palautus oli kuitenkin 2min ja laktaattiarvon ottamiseen juuri sopiva aika. Iltatreenissä kilsoja yhteensä 22km kun verkkaa tuli 5+2km.

Lauantaina oli ansaittu kevyt päivä. Silloinkin olisi voinut helposti jatkaa kilometrien keräilyä, mutta viisas pääsee vähemmällä ja muistaa palautella. Numerot 10km+6x100m ja 12km illalla kevyttä nautiskelua Addiksessa käynnin jälkeen oli yhtä juhlaa. Löysin kaupungilta vihdoin Hannelle samanlaisen sadetakin kuin itelläkin on. Sain myös tuhlattua loput Birrit ja taskun pohjalle jäi juuri sopivan verran. Illalla oli luonnollisesti palauttava sauna.

Leirin aikana keskityin sunnuntain pitkään lenkkiin ja vedin sen pikkasen kovempana ja pidempänä mitä ohjelmassa oli. Juoksin sen kolmena viikkona mäkisessä maastossa 30km mittaisena niin että loppu tuli kolmesta kilometristä alamäkeen Yaya villageen. Mukana oli juomavyö ja geelejä ihan varalta. Juoksimme samaan suuntaan Entotoon kuin edellisviikolla ja pääsimme pikkasen pidemmälle 3200metrin korkeuteen. Käännöspaikalla valokuvaus kesti sen verran kauan, että ite päätin tykittää yksin majapaikkaan. Meno 15km oli 5.40 vauhdilla ja paluu 4.20 keskivauhdilla pikkasen päälle 140 keskisykkeellä. Askel rullasi hyvin ja nautin juoksusta. Loppupäivä meni luonnollisesti rötvätessä, mutta se onkin treenileirillä sallittua.

Leirin viimeinen päivä koitti maanantaina. Otimme sen tarkoituksella kevyesti edessä kun oli yölento Tukholman kautta Tampereelle. Aamulla ainoastaan 12km+6x100m +syväkyykkyhypyt ja päkiähypyt. Sen päälle löhöilyä ja gradun kirjoittamista. Leirin loppuvaiheessa aloin orientoitumaan suomielämään ja sen tuomiin haasteisiin. Siihen kuuluu mm opiskelua ja tarkoituksena on ehkä jopa valmistua kesään mennessä. Paineita asian suhteen ei tarvitse silti ottaa. Huhtikuulla on maraton ja tarkoituksena on myös pysyä terveenä siihen asti hyvin harjoitellen.

Seuravat päivitykset Jyväskylästä.  




maanantai 20. tammikuuta 2014

Viimeista viedaan


Torstaina oli ulkoilupäivä.  Aamulla juoksin 15km ja illalla toisen mokoman. Lenkin päälle tein aina vauhdikkaita satasia loivaan alamäkeen Yayan pihassa 6x100m. Perjantaina ei käyty enää kaupungilla rilluttelemassa vaan keskityttiin illan treeniin ja huilaamiseen. Se tekikin hyvää ja 5x8minuuttia kulki jo kivasti. Vauhti 160 sykkeillä oli 3.35-25 luokkaa ja maitohapot juuri anakynnyksellä eli 3.1. Ensimmäinen koe näytti 4.1 neljännen vedon jälkeen, mikä pikkasen säpsäytti. Pyrin kuitenkin, että en kirraa vauhteja edes viimeisessä vedossa ja sen jälkeen siis tuo 3.1. Treeni osoitti, että sopeutuminen korkealle on hyvässä vauhdissa ja myös vauhdit petraantuvat sykkeiden pysyessä samana kuin edellisellä viikolla.

Lauantaina oli aamulla 10km+6x100m ja illalla 12km kevyttä kiihtyvää reipasta. Kyseesä oli siis palautuspäivä enkä reippaassa antanut sykkeen nousta yli 150. Silti vauhdit olivat jo parempaa luokkaa ja 4min/km vauhtia jo lähenneltiin. Sunnuntaille päätin jättää viikon maratontreenin edellisviikon tapaan. Silloin nousin kolmeen tonniin ja laskeuduin 2600 metriin takaisin korkealle palaten. Nyt suunnittelin juoksevani Entoton kirkolle päin, missä olemme jo pari kertaa käyneet kääntymässä. Nyt vain päätin jatkaa eteenpäin niin pitkälle kuin pääsen. Matkaoppaan mukaan korkein kohta ulottuu 3300 metrin korkeuteen. Ehdin pikkasen alle 3200 kun olin jo juossut 15km yhteen suuntaan. Oli siis käännyttävä takaisin ettei mene ylipitkäksi. Juoksu tuntui hyvältä ja kuljetin mukana juomavyötä. Matkalla ihastelin kirkkoon menevää Timkat (Johannes kastaja juhla) juhlijaa. Kaikilla oli valkoista päällä ja selkeästi oli vuoden ykkösjuhla menossa.

Menomatkan ensimmäiseen kymppiin käytin 57min. Seuraava vitonen ja paluu yhteensä 53min. Alamäki jatkui ja viimeinen kymppi tuli jo 42min kun jo pikkasen reippailin lopun asvalttipätkällä. Energiaa riitti hyvin kropassa eivätkä jalatkaan olleet pahemmin puhki nousuista. Loppupäivän kyllä väsytti, mutta mikäs sitä on juoksuleirillä loikoilla sängyllä ja kerätä voimia. Gradu ei ole tällä leirillä edennyt ollenkaan, mutta se oli vähän oletettavissakin. Viikon päästä ollaan kuitenkin Suomessa ja arki on siellä edessä. Helmikuun 2. päivä on tiedossa maastojuoksukisa Portugalin Albufeirassa JKU:n porukalla, mutta muuten maratontreenit jatkuvat normaalisti. Vielä kuitenkin on yksi viikko aikaa tehdä hyviä harjoituksia Sulultan 2750metrin korkeudessa ja nauttia lämmöstä. 

torstai 16. tammikuuta 2014

Leirin kolmas viikko




Viime viikon perjantaina oli leirin toistaiseksi rapsakkain reeni. Edellispäivänä oli ollut puntti ja tunnin vauhtileikittely. Nyt ohjelmassa oli 5x6 minuuttia 160-165 sykkeillä. Jaakko keksi että juoksemme treenin Yayan hieman kaltevalla 400m radalla. Näin saisimme kontrolloitua treenin sekä otettua laktaattiarvojakin. Aamulla ulkoilimme normaalin 10km+6x100m. Kovemmat treenit teemme täällä iltaisin. Kroppa on silloin paremmin valmiina ottamaan treeniä vastaan. Eritreassa muistan olleeni radalla aamukasilta, kun kaikki muutkin olivat. Aamulenkki joka tapauksessa täällä on aina klo 7.30 ja iltatreeni klo 16.30.

5
km verkan jälkeen vedimme siis 6min vedot läpi 2min palautuksella. Kierroksia ehdin juosta tuossa ajassa nelisen kappaletta eli vauhti oli 3.40-25 paikkeilla. Ei mitään päätä huimaavaa tykitystä, mutta hyvä kontrolliharjoitus kuitenkin ja sykkeiden mukaan mentiin. Jari otti laktaattiarvoja reenin aikana.Ainut onnistunut näytti 2,8 eli anakynnyksen alle oltiin. Ihan jokainen ei onnistunut omista töppäilyistä johtuen, mutta jotain tietoa saatiin. Videota tästäkin treenistä valmistui ja pitäisi löytyä youtubesta.

Lauantaina kävimme jälleen kaupungilla shoppailemassa. Urheiluvaatteiden hinnat olivat nousseet pilviin, enkä edes lähtenyt tinkimään. Posti kuitenkin löytyija sain lähetettyä kortteja Suomeen. Nettiin taisin saada laitettua kerralla neljä videota. Samalla reissulla toimitimme myös Erkin tuliaisia. Regency hotellin pippuripihvi osoittautui loistavaksi ja netti on varmaan Etiopian paras. Aamulla ennen kylille lähtöä juoksin 10km+6x100m. Olimme varanneet taksin edellispäivänä, joka ei tullutkaan. Puolen tunnin odottelun jälkeen lähdimme pikkubussia odottamaan tien varteen, mutta saimmekin kyydin yksityiseltä ihmiseltä aivan ilmaiseksi ja vieläpä Regencyyn saakka. Illalla kevyt 16km+6x100m.

Sunnuntaina nukuimme jopa kahdeksaan. Kävimme sen jälkeen aamupalalla ja puoli kymmeneltä lähdin yksin pitkälle lenkille. Nousin sata metriä Fatashaan vuoren päälle, mitä kautta Addiksesta tullaan Sulultaan. Käännyin sen jälkeen oikealle, enkä vasemmalle Entotoon. Vastaan tuli mukulakivellä päällystetty tie ilmeisesti luonnonsuojelualueelle. Tiellä ei näkynyt ihmisiä ollenkaan ja mäkiä riitti. Päätin etukäteen meneväni niin pitkälle kuin pääsen. Melko pian tie alkoi laskemaan ja Garminin mukaan laskeudin 3000 metristä 2600 metriin 4km aikana. Alamäkeen oli tietenkin helppo rullata, mutta vastainen pisti jo puhaltamaan. En kuitenkaan kävellyt metriäkään vaan sinnikkäästi juoksin. Kymmenen kilometrin päässä tuli jälleen asutusta ja käännyin takaisin. Syke oli lähellä 150 ylämäkeen, mutta isolta tieltä paluu Sulultaan oli asvalttia. Yaya villagen ohitin ja juoksin vielä 5km lisälenkin jotta 25km tulisi täyteen. Hyvä asvaltti lenkki ja kunnon maratoonarin harjoitus. Loppupäivän lepäsin ja otin illalla palauttavan hieronnan.

Maanantaina ulkoilin aamusta 10km+6x100m jopa 55 minuttiin, mikä kertoo sopeutumisen edistymisestä. Illalla menimme Bekelen tartankentälle vetoja juoksemaan. Ohjelmassa oli 3x5x200m 200m hölkkä ja 5min sarjapalautuksella. Alle 3km verkka ja 6x30m pakara/polvennostojuoksua. Jalat olivat hieman tönköt pitkästä lenkistä ja edellispäivän hieronnasta. Treeni meni kuitenkin ihan kivasti ja kaarteen vastaisen jälkeen saimme rullata suoralla myötäiseen. Se sopi pitkälle harpalleni ja sarjojen ajat olivat 34/33 ja 32 nurkilla. Mittailimme myös happoja ja ne taisivat olla 3.6, 3,3 ja vikan jälkeen 5.0. Jari teki jälleen loistavaa työtä mittarimiehenä ja kuvaajana. Verkka oli 4km ja saunominen treenin päälle teki hyvää vaikka ruokaa pitikin odottaa tuntitolkulla. Reenistä valmistui video Youtubeen.

Eilen tiistaina olin jo päättänyt jääväni huilimaan, mikäli pojat menisivät Addikseen. 15km+6x100m aamulenkin jälkeen, minkä kuvasin videolle, olo oli kuitenkin hyvä ja lähdin messiin. Kävimme viiden tähden hotellissa Sheratonissa kahvilla, teimme ostoksia, kävimme postissa ja lounastimme Regencyssä samaan aikaan netissä surffaten. Kello oli kuitenkin lähemmäs kuusi illalla kun olimme Yayassa ja meillä tuli Jaakon kanssa kiire iltalenkille. Ehdimme juosta 15km ihan hyvää 4.40/km vauhtia 140 sykkeellä kunnes pimeä alkoi painaa päälle. Jäljellä oli vielä 500m ylämäkiveto ja 2km verkka. Veto ei enää iteltä sujunut, mutta muuten juoksu kulki hyvin. Päivän aikana juoksua 32km.

Tänään aamulla juoksime 6km aamuverkan ennen punttia. Kuvasin reenin videolle ja setti oli aika lailla sama mitä olemme tottuneet tekemään. Päälle vielä 10x100m rullauksia alamäkeen hyvällä kululla ja aamupala odotti. Reenissä oli selkiä/vatsoja, lämmittelyä tangolla, kyykkyä, askelkyykkyä, laatikolle hyppyä painot käsissä, takareisiä sekä bonusliike käsille. Eilisen jälkeen verkassa painoi hieman, mutta kuvailin jälleen uutta videota. Katsojia videoille on ollut kohtalaisesti. Koen sen mielekkääksi tavaksi raportoida leiristä. Jari ja Jaakko ottavat sen verran paljon ja hyviä kuvia, että omaa Leicaa ei tarvitse käyttää. Myös Ipohen kuvat ovat ihan riittävän laadukkaita.Alakuvassa latoja Gebremariam.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Kesaflunssaa




Edellinen treeniviikko päättyi sunnuntaina reippaaseen 20km lenkkiin. Päätimme lähteä kokeilemaan kepillä jäätä ja katsoa kauanko pysyisimme olympiafinaalistin peesissä. Jo alkumatka  näytti, että kärsimystä olisi edessä. Laskeuduimme kivikkoista tietä alas laakson pohjalle ja vauhti näytti neljää. Kroppa teki töitä alusta lähtien ja katsoimme Jaakon kanssa parhaaksi jättäytyä suosiolla jonon hännille. Edellispäivänä vedetty hyvä vetotreeni painoi selkeästi kropassa. Syke naputti lähemmäs lukemaa 150 ja keuhkot tekivät töitä. Alkavasta sääriluun murtumasta toipuva Jaakko oli vielä kovemmalla ja jäi myös minusta. Kärkiporukka jatkoi loittonemistaan, missä suomen Aki Nummela piti Suomen lipun värejä yllä. Hotellin työntekijä oli onneksi mukanamme, joka johdatteli meidät paluumatkalle. Paluu oli niin tiukkaan ylämäkeen, että piti laittaa kävelyksi. Jaakolle annoin yhden geelin, joka ilmeisesti auttoi hetkellisesti, mutta jo seuraavana päivänä mies oli vatsataudin kourissa. Tauti oli niin voimakas, että piti sängyssä koko maanantai päivän ja ensimmäisiä juoksuaskeleitä Jaakko otti vasta torstaina.

Sunnuntain lenkin pituus oli vain 20km, mutta rasittavuudeltaan vastasi pidempää lenkkiä. Maanantaina oli edessä palauttelua ja aamupäivästä teimme Jarin, Akin ja Caritan kanssa mukavan vaelluslenkin Entotoon. Reilussa kahdessa tunnissa ehdimme nousta vuoren päälle, kävellä isolta tieltä Entoton kirkolle, heittää pieni lenkura Entoton nurmikolla ja palata juosten takaisin ison tien varteen. Tässä vaiheessa päätimme ottaa autokyydin takaisin Yayaan, mutta Jari rullasi alamäen juosten ja sai parikymppiä täyteen. Meille tuli 16km+6x100m Entoton nurtseilla. Illalla oli hyvä kulku ja Akin kanssa juoksimme 11km jopa alle 5min vauhdilla.

Flunssainen olo iski kroppaan maanantai-tiistai välisenä yönä. Aamulenkki (10km+6x100m) oli tukkoinen, mutta illalla intouduin vielä juoksemaan 15km reippaan. Alku 5km oli loivaan alamäkeen sateliitti nurmikolle 140 sykkeellä. Seuraava 5km oli yksi kierros laajaa nurmialuetta kiertäen 150 sykkeellä ja seuraava 5km loivaa nousua takaisin hotellille 155 sykkeellä. Vauhti oli 4min/km tuntumassa koko ajan ja maastosta johtuen rasitustaso nousi kuten oli tarkoituskin. Illalla mies oli melko väsynyt ja seuraava päivä oli vielä flunssaisempi. Keskiviikon aamulenkki oli todella nihkeä 10km+3x100m ja loppupäivän käytin sängyllä maaten. Pojat lähtivät käymään Addiksen keskustassa, mutta itse päätin säästellä voimia illan lenkkiä varten. Otin lounaan jälkeen parin tunnin päikkärit ja mittasin kuumeen. Se näytti pientä lämpöä 37.1c ja päätin skipata illan treenin (20km). Pojat palasivat rasittavalta kaupunkireissulta pari Etiopian paitaa rikkaampana. Päätin kuvata Yayan kukkia ja tehdä taas uuden videon. Niitä on jonossa You Tubeen laitettavaksi nelisen kappaletta ja toivon mukaan huomenna saan ne sinne tyrkättyä kun seuraavan kerran käymme Addiksessa.

Torstaina oli jälleen freesimpi olo, kun Jaakon kanssa ulkoilimme aamusta 6km ja kävimme puntilla. Nyt vuorostaan Jari oli vatsataudissa ja poissa pelistä. Teimme salilla hieman normaalia kevyemmän setin sisältäen selkiä/vatsoja, penkille nousua, kyykkyä, askelkyykkyä, takareisiä sekä lisäbonuksena yksi liike käsille. Päälle rullailimme Yayan nurmikolla avojaloin 10xn.60m ja treeni alkoi olla paketissa. Ennen aamupalaa nautin palautumisjuomaa ja toivon etteivät lihakset pahemmin kipeytyisi. Päivä kului jälleen rötvätessä ja flunssainen olo helpotti pikku hiljaa. Illan tunnin vauhtileikittelyssä oli superhyvä kulku päällä. Juoksimme eukaliptusmetsässä siksakkia Jaakon määrätessä tahdin ja vedot olivat 1/2/3min mittaisia. Palautus oli Suomen mittapuun mukaan mummohölkkää, mikä sopii hyvin näihin korkeuksiin.  Suorastaan nautin metsikössä juoksentelusta, enkä enää ihmettele miksi se on niin suorittua Etiopiassa. Kilsoja ei tule paljoa, mutta kello käy ja hengitys tekee töitä. Samalla juoksija vaihtelee rytmiään jatkuvasti kevyesti juosten vaihtelevassa maastossa. Ei onnistu aivan helposti meiltä länsimaalaisilta, jotka olemme tottuneet juoksemaan aina tasaisilla alustoilla.

Nilkka on toistaiseksi kestänyt hyvin juoksemista. Olen jumpannut sitä päivittäin,  mutta pieni huolenaihe se edelleen on. Aika näyttää miten se tulee kestämään ja osaanko tehdä oikeita ratkaisuja tarvittaessa. Lähinnä se tarkoittaa korvaavien tekemistä. Suomeen palattua pitäisi alottaa kovempi luukutus maratonvauhtia etsien. Leiriltä haettu hyvä pohja ja veriarvot tulisi siirtää siis vauhtikestävyydeksi ja maratonia palvelevaksi treeniksi. Hallikausi jää väliin ja keskittyminen tulisi olla vain ja ainoastaan kevään maratonilla (Rotterdam). 

Videoita laitoin tanaan kuusi kappaletta you tubeen. Kannattaa myos tsekkailla niita.













sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ensimmainen viikko takana


Ensimmäinen viikko Etiopiassa alkaa olla takana. Paljon on ehtinyt
siinä ajassa tapahtua. Treenien puolesta alku oli sopivan kevyt, jotta
sopeutuminen korkealle onnistuisi hyvin. Seuraavat kolme viikkoa onkin
tarkoitus vetää tiukempaa settiä. Kevyttä juoksua on ohjelmassa paljon
ja määrätkin kohtalaiset (162, 183, 187 ja 193)an. Kevääseen on vielä
aikaa ja pääasia nyt on terveenä pysyminen.

Sunnuntaina oli varsinainen ensimmäinen juoksupäivä. Olimme liikkellä
ajatuksella, että kevyttä vain. Aamulla juoksin kympin ja illalla
yksitoista. Molempien treenien jälkeen rapsakat 6x100m, mitkä
tuntuivat hyviltä. Kävimme myös punttisalilla hieman venyttelemässä
sekä treenin jälkeen saunassa kuten olemme tehneet lähes leirin
jokaisena päivänä. Täältä löytyy höyry- ja normisauna, missä
molemmissa on Harvian laitteet. Suomi-saunassa kiukaan kiviä on hiukan
liian vähän, mutta löylyä tulee ihan sopivasti. Tuntuu, että paikoin
muhkuraisella ja kivikkoisellakin alustalla jalat joutuvat koville.
Sauna pehmittää sopivasti jalkapohjan lihaksia ja rentouttaa
mieltäkin.

Meillä on hyvä tiimi kasassa täällä. Markku on loistava kämppis ja
viimeksi viime tammikuussa olimme yhdessä Kanarialla pari viikkoa ja
vuotta aiemmin Eritreassa neljä viikkoa. Jarin kanssa olimme
Etiopiassa neljä vuotta sitten ja Jaakon kanssa on tullut koluttua
melkein kaikki paikat. Olemme leireilleet Etelä-Afrikassa, Keniassa,
Ranskassa, Italiassa, Meksikossa ja USA:ssa missä mies opiskeli neljä
vuotta. Tuttu kööri siis koossa ja paljon olisi tylsempää ilman heitä.

Yayassa oleilee Lontoon olympialaisten vitosen ja kympin finalisti
Julia Bleasdale ja tanskalainen Mårten meidän lisäksi. Yayan
työntekijöistä saa seuraan juoksulenkeille, mutta pääasiassa olemme
juosseet mummohölkkää mikä on liian hidasta pidempään täällä olleille.
Ensimmäisellä viikolla ei ole syytä juosta itseään kantokuntoon vaan
varmistella hiukan.

Maanantaina oli vielä kaksi kevyen lenkin päivää. Juoksin aamulla
12km, minkä päälle tein 10x10 loikkaa+ 6x100m. Illalla olimme lenkillä
koko köörillä. Juoksimme kympin tuntiin ja rullailimme 6x100m Jaakon
kanssa normaalisti Yaya loivasti alamäkeen viettävällä hiekkaradalla.
Käväsimme myös punttisalilla hiukan penkkiä kokeilemassa ja sain
nostatettua omaa rekordiani 55 kiloon! Ekstrana teimme myös
aitakävelyitä, sellaiset kun löytyy salilta. Lähistöllä majailevat
Yaman (etiopianruotsalainen?, juossut Helsingin MM-kisoissa)
urheilijat. He käyvät päivittäin iltaisin puntilla treenaamassa.
Ryhmässä on somaleja, ruotsin somaleja, siirtourheilijoita, jotka
taitavat edustaa Qataria, Egyptia ym. Lisäksi on Djiboutin 800/1500
metrin mies Bala sekä Lontoon 1500m olympiavoittaja Makloufi. Eilen
mies oli saunassa samaan aikaan, mutta ei tullut juteltua.

Tiistaina kävimme aamulla tutustumassa Entotoon, joka sijaitsee 3km
korkeudessa. Paikalle rakensi keisari Melenik joskus 1800-luvun
lopulla palatsinsa. Sen vieressä on myös kirkko ja museo. Kävimme
näissä kaikissa treenin jälkeen. Kävelimme 35min tien risteyksestä
Entotoon, missä kiersimme jonkin aikaa juosten (yhteenaä 8km). Paluu
onnistui auton kyydillä. Käveleminen on aivan kunniallista näissä
korkeuksissa ja takaa sen, että miehet eivät ole kantokunnossa
alkuleiristä. Olemme seuranneet ruotsalaisen Fridan (maaottelussa
kolmas viime kesänä ja 1.16/ 2.52 maantiejyrä). Hän on valmentajansa
Lorenzon kanssa vetänyt sellaista settiä että huh. Ohjelmassa on ollut
joka päivä vähintään kaksi lenkkiä, mistä iltalenkin jälkeen vielä
kuntopyörää kovalla sykkeellä. Juoksulenkeillä emme ole pysyneet
vauhdissa. Taitaa olla vaihtoehtoina ensi kesän suhteen joko tulos tai
ulos.

Aamuisen Entoton jälkeen oli lllalla eka reipas. 2km verryttelun
jälkeen vedimme Jaakon kanssa 4.20 vauhdilla loivaan alamäkeen ja 4.40
vauhdilla ylämäkeen aina 3 kilometriä. Jatkoin tämän jälkeen vielä
toisen samanmoisen 4.20 ja 4.21 vauhdille lopussa sykkeen noustessa jo
yli 160. Kaksitoista kilsaa reipasta kuitenkin hyvällä kontrolloidulla
tunteella. Kilsoja 16km ja päälle 6x100m ja normaalit venyttelyt ja
saunomiset.

Keskiviikkona aamusta 4km verkan jälkeen hyvä punttis, joka piti
sisällään selkiä/vatsoja, hyppyjä laatikon päälle, kyykkyä,
askelkyykkyä ja takareisiä. Päälle verkkasin 2km sekä rullailin
10x100m. Illalla oli normi kevyt kympin lenkki sekä 6x100m.

Torstaina mätettiin määrää. Aamulla ulkoilin 15km seuraten
sähkölankoja alas Sulultan suuntaan Addiksesta poispäin. Puolen matkan
kohdalla käännyin takaisin ja paluu matkalla pyörähdin Bekelen uuden
urheilukentän kautta. Portinvartijalle sanoin vain katsovani ja
hölkkääväni radan ulkopuolen hiekkaa pitkin. Katselin mailereiden
herkännäköistä juoksua tartanilla ja kurvasin takaisin majapaikkaamme.
Illalla hölkkäsin 20km niin, että lähdin puoli tuntia aiemmin muita
liikkeelle. Molempien lenkkien jälkeen normit 6x100m. Illalla otin
hieronnan vajaalla kymmenellä eurolla ja se palautti sopivasti.

Perjantaina kävimme toisen kerran Addiksen keskustassa shoppailemassa
ja netissä. Ensimmäisen kerran kävimme siellä muistaakseni tiistaina,
jolloin ostin komean Etiopian maajoukkueen sadetakin. Nyt löytyi
postikin ja sain lähetettyä ensimmäiset postikortit. Regency
hotellista löytyi nopea netti ja sain laitettua You Tubeen uusia
videoitakin. Illalla oli ohjelmassa ainoastaan yksi 15km lenkki ja se
oli hyvä kulkuinen. Lopussa kiihdyttelimme Jaakon ja Akin kanssa 500m
ylämäkeen. Ite hyydyin 350m kohdalla kun lähdin liian kovaa ja olin
poikia 10m edellä J

Eilen iskettiin leirin toinen kova treeni. Aamulla ulkoilin
12km+6x100m niin että ekat 6km metsikössä pujotellen poikien kanssa 40
minuttiin ja 6km 30 minuuttiin hieman avonaisemmalla paikalla. Vauhdit
eivät siis täällä päätä huimaa, mutta pääasia että sydän lyö ja parta
kasvaa. Illalla juoksimme kontrolliharjoituksen 155 sykkeellä 5x1min
vetoja 1min palautuksella. Otimme laktaattiarvot Jaakon kanssa ja
mulla se näytti vikan jälkeen jopa 3.8 (anakynnys 3.0 vauhdin ollessa
3.20 ja sykkeen 170 merenpinnan tasolla). Parin minuutin palautuksen
jälkeen juoksimme 3x3min minuutin palautuksella noin 160 sykkeellä.
Nostatin toisessa vedossa sykkeen 165 tuntumaan ja laktaattiarvo
näytti 2.8. Ehkä kroppa alkoi lämmetä tai jostain muusta syystä arvo
laski. Vikassa vedossa vedin pikkasen kovempaa. Jari toimi treenissä
loistavana apurina valokuvaten ja lataattimittaria pidellen sekä
Jaakko kirikumppanina. Verryttelyt 4+4km.

Tänään tarkoituksena oli juosta 20km kiihtyvänä. Startti 7.30 ilman
aamupalaa. Uskaltauduimme lähteä Julien, Mårtenin ja Akin vauhteihin.
Alku jo kuitenkin näytti, että nyt mennään aivan liian kovaa. Syke oli
välittömästi 150 luokkaa, kun sen piti olla sitä vasta lenkin
loppuvaiheessa. Säären rasitusmurtumasta toipuvalla Jaakolla sykkeet
olivat vielä korkeammalla. Selät loittonivat ja päätimme kääntyä
takaisin. Edessä oli loistavaa tasaista nurmea ennen jyrkkää nousua
laakson pohjalta. Pakko oli pistää kävelyksi, mutta treeni tuli
tehtyä. Keskisyke 147 ja vauhti 4.51 siihen asti kunnes akku loppui
14km kohdalla. Training effect 3.1. Myöhemmin saimme kuulla nopeamman
porukan juosseet 4.30 vauhdilla 25 kilsaa ja Akillakin syke 150-160
luokkaa. Hyvä maratontreeni sekin.