tiistai 14. toukokuuta 2013

SM-maastot 2013

Mitalikahveilla (Pena tarjosi)

Vuoden 2013 SM-maastot on käyty. Tällä kertaa ne käytiin Vantaan Hakunilassa, mitkä kyllä tarjosivat loistavat puitteet maastojuoksennalle. Niin keli kuin reittikin olivat hyvässä kunnossa. Viivalla oli aika lailla tämän hetken parhaat juoksijat. Oma juoksu oli aikaisin kello 11, minkä jälkeen oli aikaa seurailla toisten edesottamuksia. Valmistautuminen kisoihin eteni seuraavasti:

Saksasta kotiutumisen jälkeen palauttelin pari päivää. Sunnuntaina tosiaan juoksin puolipitkän 21km ja maanantaina muistaakseni 9km+3x100m ja illasta kevyen tunnin lenkin. Tiistaina päivän lenkkinä ainoastaan jo aika hyvä 21km reipahko 3.53 keskivauhdilla Joonaksen pyöräillessä vieressä. Vauhti oli sopivaa niin että jutellakin pystyi, mikä varmaan kertoo jotain hyvästä juoksukunnosta. Päälle pari satasen vetoa ja lyhyen palautuksen jälkeen hierojalle palautumaan. Vasta sen jälkeen iski väsymys, mutta olipahan loppupäivä aikaa rötvätä.

Keskiviikkona aamulla 9km+3x100m ja illasta ulos radalle juoksemaan. Kyseessä oli kevään ensimäinen reeni Harjun stadionilla. Keli oli lämmin +17c eikä tuultakaan liikaa. 4km verryttelyn jälkeen 5x100m avausvetoa+ 2/1/2/1 kilometrin vetoja aikoihin 6.16/3.04/6.12/2.55 melko hyvällä kululla. Edellispäivän hieronta tuntui pikkasen jaloissa, mutta muuten olotila oli hyvä. Päälle nyppäsin 2x200m juoksurytmyn jakemiseksi aikoihin 32-31. Kiskoin vetotossut jalasta ja juoksin nurmikolla pari kierroasta avojaloin. Se oli todella hienoa, vaikka vahtimestari tulikin melko pian ajamaan pois. Seuraavana päivänä kun oli JJK:n peli ja kenttää piti säästää. Ohjelmassa oli vielä aitakävelyä+selkiä/vatsoja+3km verryttelyä kämpille.

Torstaina kevyttä juoksua 9km+3x100m ja illasta Maunon kanssa 10km+2x10x100m sen jälkeen kun Mauno oli hyytynyt kuuteen+selkiä/vatsoja+2km vr. Jalat alkoivat toimimaan aina paremmin joka vedolta, mikä oli luultavasti hyvä merkki. Perjantaina kevyttä numeroin 9km+3x100m ja illasta ennen saunaa 8km+5x100m tunteella, että kroppa alkaa jo palautua ja kerätä energiaa sunnuntain kisaa varten. Lauantaina jätin aamu-ulkoilut väliin ja kevyt verryttelylenkki oli vasta hotellilta Tikkurilassa. Hölkkäilin 6km ja tein 3x1min noin kisavauhtista vetoa. Tuntuma oli pikkasen väsynyt, mutta parani juoksun edetessä.

Sunnuntaina oli jännityspäivä. Saimme nukuttua kohtalaisesti, vaikka hotellihuoneessa oli kuuma ja teinit piti meteliä ulkona. Herätys 6.30 ja kevyt 10min hölkkä ennen aamupalaa. Yhdeksän jälkeen siirtyminen kisapaikalle ja elimistö alkoi heräillä pikku hiljaa. Verryttelemään lähdimme hyvissä ajoin 50min ennen starttia. Hölkkä oli kevyttä ja loppua kohti kirrasin pikkasen vauhtia. Hengitys tuntui toimivan ihan hyvin. Kymmenen minuuttia ennen starttia kisakenkien vaihto ja callingiin. Pientä paikalla hyppelyä ja siirtyminen lähtöpaikalle.

Startin tapahduttua JKU:n miehet asettautuivat hyviin asemin kärjen tuntumaan. Lewis spurttasi karkuun jo 500m juoksun jälkeen, kun me muut tyydyimme "hölkkäilemään" 3.05 vauhtia. Toisella kierroksella Henri sai nykäyksellään porukan hajalle ja meitsi tippui sijoja alas kuin eno veneestä. Oli menossa niin sanottu heikko hetki ja hetken jo ihmettelin että missä mennään. Olin jo Pajusen, Randelinin ja Tuokon porukassa kun näin Niinistön ja Utriaisen selkien loittonevan. Kiristin vauhtia ja pojat tippuivat peesistä. Tasaisesti saavutin Niinistöä ja Utriaista ja seurailin heidän kisataktikointiaan. AP alkoi hyytyä neljännellä kierroksella ja jäädä Utriaisesta. Tässä vaiheessa kiristin ruuvia ja menin isossa mäessä Niinistön ohi. Jussin selkä oli aivan lähellä ja pääsin jo miehen rinnalle viidennellä kierroksella. Valmistauduin jo henkisesti raastavaan viimeisen kierroksen taisteluun ja katselin missä iskeä Jussilta karkuun. Näin ei kuitenkaan missään vaiheessa tapahtunut, sillä viimeisen kierroksen alkaessa Jussi kiristi selkeästi ja jäin noin 50m päähän. Etäisyys pysyi samana koko kierroksen ajan ja olin pikkasen pettynyt esitykseeni. Maaliin tultaessa oli vielä 300m juostavaa radalla ja yritin loppuun saakka Jussin löysätessä. Eroa seitsemän sekuntia ja viidentenä maalissa.

Henri oli siis kisassa kolmas ja taisteli upeasti Rotichin kanssa hopeasta. Jaakolla tuli pistos jo alkuvaiheessa kisaa, mutta taisteli hyvin maaliin sijalla 15. Joukkueena otimme siis hopeaa, mikä oli hyvä sijoitus sekin kun ottaa huomioon että Turkuun meni sijat 1 ja 2. Kisan jälkeen hölkkäilin 20min ja katselin muiden juoksuja. Palkintojenjaon jälkeen kävimme uimahallilla saumomassa ja menimme syömään. Päivää oli vielä jäljellä ja monta mielenkiintoista starttia seurattavana. 

Kuvia Picasassa

2 kommenttia:

  1. Pikkulinnut lauloivat, että Takalalla on nainen? Kiistätkö huhun? Onnittelut hyvästä juoksusta!:)

    VastaaPoista