Dnf ja elämä jatkuu

Saksan reissusta ei jäänyt lapsille kerrottavaa. Tai ehkä jäi, mutta ei ainakaan hyvistä juoksusaavutuksista. Katastrofin ainekset alkoivat olla ilmassa jo varhain, mutta mitä sitä muuta juoksija kuin on peruspositiivinen ja rohkeasti lähtee isoa kalaa tavoittelemaan.

Lauantaiaamulla herätys oli puoli kuusi, kun juna Tampereelle lähti 6.20. Ehdin siihen hyvin ja Tampereella olin 7.50. Pirkkalan lentokentälle meni kätevästi Ryanairin bussi suoraan rautatieasemalta. Ehdin napata Ärrältä kahvin mukaan ja sorruin ostamaan Raiderin kylkiäisenä halvalla kun sai. Kaikki näytti hyvältä ja odottelin vain, että tapaan Akin. Lähtöselvitykset jne onnistuivat kivutta vanhalla maailmanmatkaajan kokemuksella. Aamupalaksi puputin ruisleipää ja kroppa tuntui varsin hyvältä.

Edes parin tunnin istuskelu ahtaassa koneessa ei vähentänyt juoksijoiden optimismia. Yleensä lentomatkustaminen turvottaa aina jalkoja, mutta nyt oli lyhyt lento ja reissuun lähdetty sillä mielellä, että katsotaan mitä tästä tulee. Aki oli tutustunut ennakolta hyvin Bremeniin ja tiesi mistä ottaa ratikkaa majapaikkaan jne. Homma sujui edelleen mallikkaasti ja majapaikkakin löytyi. Kello oli tuossa vaiheessa vasta puoli kaksitoista ja huoneisiin pääsi vasta kolmelta. Tämäkin oli etukäteen tiedossa.

Saimme vaihdettua juoksukamat ylle majapaikan aulassa ja lähdimme kevyelle herättelylenkille. Lämmintä oli melkein +20c, mikä äkkiseltään tuntui tosi lämpimältä. Aurinko paisteli myös kivasti ja jalatkin tuntuivat hyviltä. Kevyen 15min hölkän ja venyttelyn jälkeen menimme Subwayhyn patongille, missä aikaa kului kivasti. Tämän jälkeen päätimme mennä puistoon rötväämään vielä tunniksi ennen kuin pääsisimme huoneisiin. Aikaa kului nurmella rötvätessä, mutta uni ei tullut vaikka oli kaunis keväinen sää.

Pension Annan työntekijä, nigerialainen huulenheittäjä, oli paikalla sovittuna aikana ja saimme avaimet. Nettitunnus piti hakea vielä erikseen, jotta voisimme tarkistaa missä urheilukenttä sijaitsee ja milloin startti on. Aki selvitteli asoita jälleen ammattimaisesti ja roikuin vain miehen mukana. Hotellihuoneessa rojahdin sängylle huilimaan ja ehkä tunnin verran makoilin. Uni oli levotonta ja kuumotti. Ajatukset olivat hieman epävarmat ja kisaviritystä sai hakea. Pieni pessimismi alkoi hiipumaan mieleen, mutta siirsin sen sivuun niin kuin usein ennenkin.

Viiden jälkeen aloimme suunnitella kentälle menoa. Kävelimme lähimmälle ratikkapysäkille, mistä menimme ns pelipaikalle. Isoa stadionia ei näkynyt missään, sen sijaan pieni urheilukenttä missä oli eri ikäluokkien juoksuja menossa. Kisatoimisto löytyi, mistä saimme numerolaput. Palvelu oli pääsääntöisesti saksaksi, mutta muutama englannin kielinenkin sana toimitsijoiden suista kuului. Palvelu oli asiallaista. Löysimme pukukopit, missä ehti vielä hetken rötävät ennen verryttelyä. Numerolappujen hakaneulat sain vieressä istuvalta veteraanilta, joka oli jo juoksunsa juossut.

Noin 50min ennen starttia lähdimme Akin kanssa verraamaan. Noin 15min kevyttä, minkä päälle rentoja satasia hiekkakentällä. Jalat tuntuivat hyviltä, enkä tehnyt pidempää hengitystä avaavaa pätkää mikä olisi ehkä kannattanut. 20min ennen starttia kävin haistelemassa tunnelmaa radalla. Ilma oli viilenemässä, mutta tuuli takasuoralla kova vastainen. Naisten kisa oli menossa ja etiopialaistaustainen saksalaisjuoksija paineli 32min aikaan komealla askeleella. Tein lenkkarit jalassa pari parinsadan mittaista pätkää. Käväisy vielä kerran vessassa ja lähdin kiristämään piikkarin nauhoja.

Astuin tartanille ja koitin saada stimmungin päälle. Vierellä juoksi keskittyneitä kavereita, olihan kyseessä yhden maan mestaruuskymppi. Myös alle 22 vuotiaat starttasivat samaan aikaan ja yhteensä porukkaa oli 20 paikkeilla. Eka tonni iskettiin sumpussa juosten ja vauhtia vaihdellen 3.03. Vauhti tuntui todella helpolta ja seuraava kiristyi pikkasen 3.00. Tässä vaiheessa porukka alkoi hajota kuten mun juoksurytmikin. Huomasin melko pian olevani porukan hännillä. Seuraavat kolme kilometriä tulivat 9.30 paikkeille eli jonkin moisesta vauhdin tasaantumisesta voi puhua. Motivaatio meni saman tien ja ajattelin vain juoksevani reeniä. Järkeilin, että kuinkakohan monta kilometriä sitä kannattaisi juosta piikkareilla ilman että pohkeet menee tukkoon. Päätin katsoa 5km asti. Sen väliaika meno onneksi huomaamatta ohi, mutta pikkasen ennen 6km kohtaan pistin jo kävelyksi. Ehkä juoksin huonolla tekniikalla, kun oikea takareisi pikkasen tuntui. Kroppa ei vain ollut valmis kisaamaan.

Soitin pari puhelua kotijoukoille kertoakseni tilanteen ja seurasin muitten maaliintuloa. En ollut edes kovin pettynyt. Iän ja kokemuksen myötä on opinnut ottamaan vastaan sen mitä annetaan. Ajatuksena tälle kisareissulle oli juosta hyvä kymppi vahvalla kestopohjalla ilman ratavirittelyjä. Se tuli nyt todistettua, että ei onnistu sekä että matkustus kisapäivänä ei toimi. Kepillä lähdettiin jälleen jäätä kokeilemaan sekä tavoittelemaan isoa kalaa. Luu jäi käteen, mutta pettymykselle ei silti ole sijaa. Joskus onnistuu ja toisinaan taas ei. Aina kannattaa yrittää kun tilaisuus tarjoutuu ja varmistelemalla aina ei juoksupuolellakaan saavuta omia maksimeja. Taloudellisesti ajateltuna olisi kannattunut juosta Pyynikillä viime viikonloppuna ja tienata tämän reissun rahat. Päätin kuitenkin palautella ja keskittyä tähän kisaan. Uhkapeli ei kannattanut.

Seuraavaksi katseet suunnataan kohti SM-maastoja ja miesten 12km matkaa. Luvassa on Akin mukaan parin jyrkän ylämäen reitti ja muutenkin raskas maasto. Kannattanee ensi viikolla juosta lenkit maastossa ja toivoa, että ukko on vireessa viikon päästä. Raportti Riigan lentokentältä päättyy tähän.

Iloa kisan jälkeen toi kun löysin etsin tuloksia PM-kympiltä. Sellainen juostiin samana päivänä Ruotsissa, mutta rakkaalla urheiluliitolla ei ollut tänä vuonna rahaa lähettää juoksijoita kisaan mikä sinänsä on uskomatonta. Muutaman juoksijan lähettäminen ei olisi tullut kalliiksi ja voisi luulla, että mailla on jopa velvollisuus lähettää joukkueita. Sen vuoksihan PM-kisat on luotu, että pohjoismaalaiset pääsevät yhdessä tekemään hyvän kisan kuten viime vuonna. Aivan tarkoituksella lähdin kisaamaan omilla kustannuksilla muualle kuin sinne. Ehkä olisin päässyt mukaan kisaan, mutta tavoitteena oli hyvän ajan juokseminen. Katsoin, että norjalainen voitti siellä pari sekuntia alle puolen tunnin ajalla. Kisa lienee mennut loppukirikisaksi. Niin tai näin, viime vuonna juoksin PM-kympillä elämäni juoksun. Löysin myös valokuvia kisasta vuoden etsimisen jälkeen.

https://picasaweb.google.com/118291315114562165478/Nordic10000mChallenge#

Videota eilisestä kisasta pikkasen myöhemmin.