Meitsin kymmenennet Kalevalaiset pidettiin Vaasassa. Ennakkoon asettelin jo pieniä toiveita menestykselle, mutta jo kymppi näytti ettei mitaleille ole mahkuja. Kisaviikonlopulle iskeneet helteet eivät suosineet kestävyysjuoksijoita, mutta yleisölle se kelpasi. Katsojia oli mielesäni enemmän kuin koskaan aiemmin vastaavissa kekkereissä. Pohjalaiset tykkäävät ilmeisesti lähteä katsomaan yleisurheilua paikan päälle. Tunnelman kun aistii paremmin paikan päällä.
Kalevalaisten taktiikka oli laadittu niin, että ainoastaan käväsen Vaasassa kilpailemassa. Palauttelu oli tarkoitus suorittaa Teuvalla hyvässä seurassa. Kokemus on osoittanut, että tekee hyvää saada ajatukset irti urheilusta kokonaan kisojen välipäivinä. Viime vuonna tein iskän kanssa keittiöremonttia ja hyvin juoksu kulki Lahdessa. Tälle vuodelle otin käyttöön palautuksen kylmässä vedessä ja uskoisin siitä olleen apua. Pohkeet ei menny kovinkaan pahasti jumiin kympistä ja lihaksisto tuntui muutenkin aika hyvältä. Kovempaa olisi pitänyt päästä radalla, mutta se siitä.
Torstaina oli siirtyminen lähemmäs kisapaikkaa. Suoritimme sen äitin autolla, mistä on tarkoitus hieroa kauppoja myöhemmin. Mukana oli pari kissaa, joiden tiedettiin matkapahoinvoivan. Kurjenkylän koululla piti pysähtyä ensimmäisen kerran kissanhäkkien papereita vaihtamaan ja hieman myöhemmin toisen kerran. Virroilla ja Kauhajoen ST1:llä pysähdyimme kahville. Matka taittui ihan mukavasti ja keli oli kauniin kesäinen. Autossa ei ollut ilmastointia, mutta se ei menoa haitannut. Perillä Teuvalla ehdimme vielä Hannen isän istutuksia ihailemaan ja maistelemaan marjoja/ herneitä. Iltalenkin (aamulla olin juossut kevyen kympin) päätin jättää suosiolla väliin ja keskittyä palautumiseen. Pihalta löytyi suihkulähde, mihin oli vasta vaihdettu vesi. Vesi oli +17 asteista ja lämpeni reiluun pariin kymmeneen viikonlopun aikana. Se kuitenkin virkisti ja palautti mukavasti.
Perjantaina hölkkäilin aamusta 4km+tein 2min/1min/30s avaavat vedot. Henki tuntui kulkevan kivasti ja jalkojen vireystaso oli hyvä. Vaasaan siirryimme hyvissä ajoin ja pukukopissa näkyi vanhoja tuttuja naamoja. Paljon oli porukka pienentynyt, mutta mukana oli onneksi uusia 90-luvulla syntyneitä. Heille kyllä on viivalla tilaa ja toivotaan että joku innostuisi maratoniakin yrittämään.
Itse kisa lähti käyntiin riskillä. Henrin kanssa suunnittelimme iskeytyvämme kärjen vauhtiin ja pudottavamme junnut peesistä. Eka kilometri oli 2.55 tuntumassa, mikä oli liikaa mulle ja aloin pikkuhiljaa jäämään yksin juoksemaan. Päätin pitää vauhtia niin hyvänä kun voi. Tonnit 3.04, 3.09, 3.10, 3.09, 3.13, 3.16, 3.11, 3.15 ja 3.01 kertovat tasaisesta hyytymisestä ja siitä että lopussa oli liikaa voimia jäljellä. Viimeisessä kaarteessa nimittäin saavutin Fransiksen ja tuuppasi ohi hyvällä kirillä. Yhdeksäs sija 31.26 ajalla ei kuitenkaan riemunkiljahduksia oikeuttanut.
Lauantai oli siis ainut välipäivä, kun viime vuonna niitä oli kaksi. Tämä vaikutti heti 35-vuotiaan kroppaan, mutta uskoin selviäväni maaliin vitosella. Viime aikoina on muutenkin tullu muutamia keskeytyksiä, mikä kertoo kilpailuinnostuksen ja kaikkensa antamisen hiipumisesta. Kilpailutilanne vaatii täysillä mukaan heittäytymistä ja pahan olon sietämistä välillä liikaakin. Sitä kun on vuodesta 1995 tehnyt ei ole ihmekään jos kaikki pikkukisat eivät enää sytytä. Muutenkin ilmassa on ollut elämän muutosta ja pientä kilpaurheilu-uran jäähdyttelyajatusta. Kulunut kausi on ollut käynnissä kevään SM-maanteistä lähtien eikä ihmekään jos välillä väsyttää. Vielä kesäkuussa kymppi kulki karvan verran päälle puolen tunnin (30.15) ja Kalevalaisissa siis paljon hitaammin helteessä toki.
Teuvalla hölkkäsin siis lauantaina kevyen 11km+3x100m, minkä jälkeen lähdimme Pohjanmaan kierrokselle turismia harrastamaan. Kävimme Kristiinankaupungissa, Kaskisilla ja Närpiössä. Jokaisella niistä on oma mielenkiintonen historia kerrottavana, mutta lyhyesti Kristiinassa oli hienoja puutaloja, Kaskisilla lopetti iso paperitehdas ja Närpiöstä tulee tomaattien lisäksi Jonathan Åstrand. Keli oli mitä loistavin ja pieni kiertoajelu teki terää. Illalla jälleen käynti pulikoimassa samoin kuin aamulenkin jälkeen.
Sunnuntaina vasta tuntui pohkeissa, että alla oli jo yksi kisa. Aamujäykkyys meni kuitenkin onneksi nopeasti ohi ja kävin aamuverkkailemassa 4km+3x100m. Vaasassa pukukopissa taas oli tuttuja naamoja ja hiukan uusiakin, jotka eivät olleet väsyttäneet itseään kympillä. Itse kisa oli varsin erikoinen, sillä hieman protestimaisesti kukaan ei lähtenyt Lewisin perään ja iso porukka jäi hölkkäilemään. Kilometrivauhdit 3.02, 2.59, 3.15, 2.58 ja 2.52 kertovat siitä, että Siikaluoma erehtyi kierroksissa ja lähti 1200m ennen maalia hurjaan kiriin. Järjestäjät näyttivät kierroksen liian vähän kierroksia ja tämä maksio Martille mitalin. Takana tulleet tiesivät tämän ja Jarkko varmisti toisen hopeansa ja yllättäjä Kalle Keskipoikela nappasi pronssia. Hieman naurettavasti vaikutti siltä kuin Willy Rotich ei olisi taistellut pronssista loppuun saakka kuten kympillä Henrin kanssa. Maalissa hän puhelikin, että hyvä kun joku muukin saa joskus mitalin.. Niin tai näin alkaa SM-mitalien arvostus laskea edelleen, kun joskus mitalin saa armosta ja joskus ei. Omalta osalta vitonen ratkesi siihen kun tuli nopea rytmin vaihdos. En ehtinyt siihen mukaan, mutta lopussa pääsin aika lähelle Pennasta ja Niinistöä sekä hyytyvää Siikaluomaa. Jos kympillä oli harmittanut niin vitosella nautiskelin peesistä ja hienosta kilvan juoksusta toisten takana. Huono kun oli aika ei edes väsyttänyt yhtä lailla ja loppuverkkakin taisi olla aika pitkä 7km.
Seuraavaksi on edessä katseen siirtäminen kohti maratonia. Oikeassa kantapäässä tuntui kipua Vaasan kisojen jälkeen ja pitää tutkailla sitä samoin kuin vanhaa takareisivaivaa. Millään ei viitsisi jalka kipeänä juosta se kun on päänupille raskasta. Katsotaan nyt kuitenkin viikko kerrallaan josko sitä pääsisi kuntoon ennen 14.9 SM-maratonia.
Jos joku tietä, mistä löytyisi elokuulle hyvä maantiekymppi niin ilmoittautukoon! Voi olla ulkomaista vaikka ruotsissa, pääasia että pääsisin siellä alle puolen tunnin. ;)