torstai 22. elokuuta 2013

nousukunto?

Syksy tekee tuloaan samalla tavalla kuin Finlandia marathonkin. Päivä päivältä on kroppa ja juoksu tuntunut paremmalta mikä lienee hyvä merkki. Sakun hölkän jälkeen jalat oli tukkoisen tuntuiset aika monta päivää ja maanantaina vesisateessa radalla juostut kaksitonniset kulkivat yhtä hitaasti kuin edellisellä kerralla. Sellaisiin 3.20 vauhteisin sai tehdä normaalia enemmän töitä ja ainoastaan viimeiseen löytyi 3.10 jalat. Vettä sateli kaatamalla, mutta se ei radan kiertämistä juurikaan häirinnyt. Loppuvedot jäivät kuitenkin juoksematta ja hölköttelin melko pian kämpille. En edes ehtinyt Maunoa jututtamaan, joka kikkaili aidoilla. Verkkaa taisi tulla 4+3km ja avarit 5x100m. Juoksu ei ollut sitä mitä pitäisi olla.

Tiistaina ennen hierontaa taisin ulkoilla pariin otteeseen. Toinen näistä vain oli 40km/1.30h pyöräily Laukaan suuntaan. Aamulla juoksentelin Tommin ja Jaakon kanssa perus kympin ja Jaakolta lainaan saatu kilpapyörä alkoi houkutella ulkoiluttajaansa iltapäivällä. Treeni teki hyvää niin päänupille kuin jaloillekin. Sain kevyen ja kohtuu pitkän lenkin aikaiseksi ja mieli oli hyvä fillaroinnin päätteeksi. Illalla kroppaa palauttelin Timon taitavassa hieronnassa.

Keskiviikkona oli kahden lenkin päivä jälleen ja muistaakseni juoksin 10+15. Torstaina kokeilin radalla 400m vetoja 15 kappaletta kahden minuutin palautuksella. Antero sanoi hyvin, että kyllä ne juosta jaksan jos tarpeeksi hiljaa juoksen. Vauhdiksi vakioitui 72s ja ihan lopussa vasta pääsin 70 sekuntiin. Verkat oli 4+3km ja aitakävelyäkin teimme.

Viime viikolla tuli käytyä verikokeissakin, kun epäilykset mykoplasmasta kasvoivat väsymyksen pitkittyessä. Vastauksia alkoi tippua pikku hiljaa ja merkkejä löytyikin ohi menneestä mykoplasmasta. Arvot olivat vielä hieman kohollaan, mutta ei edellyttäne toimenpiteitä. Sen sijaan kilpirauhasarvot olivat myös koholla ja sain siihen lääkitystä. Voihan tietysti olla, että viimeiset 35 vuotta kilppari on toiminut liiankin hyvin sen verran olen laihassa kunnossa aina ollut. Odotetaan ja katsotaan tilanteen kehittymistä.

Perjantaina pyöräilin jälleen 50km/2h komeassa säässä ja jaksoin siivotakin lenkin jälkeen. Aamulenkkejä tein viikon jokaisena päivänä lukuunottamatta perjantaita jolloin tein e-tenttiä kirjastolla kello kahdeksan. Kysymyksiä ei löytynyt tentaattorin kämmäillessä, mutta onneksi sain kirjoittaa esseen ja naputtelin sen saman tien. Arvosanaksi sain hyvän nelosen!

Lauantai oli vesisadepäivä ja sopi mainiosti serkun kihlajaisissa käyntiin Seinäjoella. Aamulla ehdin juosta 8km ja loppupäivä meni levätessä ja 500km autoa ajaessa/istuessa. Mukavaa oli nähdä sukulaisia pitkästä aikaa ja nyt selvisi uusi blogin lukija/kommentoijakin. Kattelin Moskovan MM-kisoja kännykällä aina väliajoilla ja vessassa piti seurata maaliintulo livenä. Paluumatkalla katselimme keihääsfinaalia liikkuvasta autosta ja hyvin netti toimi yle areenalta.

Sunnuntaina hyvin tankatun edellispäivän ansiosta kulki 30km pitkälenkki todella hyvin. Takareisi tietenkin pikkasen kiristeli loppupäivästä, mutta muuten hyvän treenin sain tehtyä. Maanantaina ei vielä kovaa treeniä kannattanut tehdä vaan aamu 9+ilta 14km oli ohjelmassa sekä hyvä keskivartalotreeni Maunon kanssa Harjulla. Pitää panostaa jatkossakin enemmän tuohon osa-alueeseen niin vammatkin pysyy ehkä loitommalla.

Tiistaina oli viikon päätreeni. Se kulki ihan hyvin ja oli numeroin 2km vr +15km vauhdinvaihtelua niin että kova km 3.15 ja kevyt km 3.40. Vauhdit pysyivät aika hyvin tuossa ja sain olla tyytyväinen treeniin. Aamulla oli ollut lenkki ja illalla hieronta, mikä teki kyllä tosi hyvää. Jalat nimittäin herkistyivät päivän setistä ja eilen 11+20 kulki tosi hyvin. Toivotaan, että nousukunto jatkaa tulemistaan ja seuraavat pari viikkoa menee harjoituksellisesti hyvin. Ainakin opiskelut on menny hyvin ja opintoviikkoja kertyy hyvällä tahdilla pitkin syksyä.


4 kommenttia:

  1. Sähän Miika näytät ihan mäkimieheltä pyörän selässä! Terveiset täältä käkikellomaasta :-)

    VastaaPoista
  2. millanen keskivartalotreeni oli kyseessä?

    VastaaPoista
  3. Kiitos Vesku! Reeni oli jumppamatolla keskivatalolle kaikenlaista. Pituus 20min.

    VastaaPoista
  4. Tässä ihan hengästyy menostasi..a-m

    VastaaPoista